Joulupukki saa joka vuosi yli puoli miljoonaa kirjettä. Niitä ympäri vuoden Joulupukin Pääpostissa lajitteleva Riitta-tonttu kertoo, että vastaamaan pyritään jokaiselle, jonka osoitteesta saadaan selvää. Länsimaalaiset lähettävät pukille monesti lahjalistoja, muut kertovat elämästään. Aikuiset saattavat purkaa huoltaan esimerkiksi läheisen sairastumisesta.
Tähtikuja 1:ssä Rovaniemellä eletään vuoden vilkkainta aikaa. Joka joulukuinen iltapäivä Joulupukin Pääpostiin nimittäin kärrätään rullakko, jossa on noin 30 000 joulupukille osoitettua kirjettä.
– Kirjeitä tulee vuosittain yli puoli miljoonaa. Tänä vuonna puolet alkaa jo olla kasassa. Huippuvuodet olivat 2006 ja 2007, jolloin kirjeitä tuli noin 750 000. Vuodesta 1985 alkaneesta tilastoinnista lähtien kirjeitä on saatu yhteensä yli 16 miljoonaa 198 eri maasta, Riitta-tonttu kertoo.
Eikä kirjeitä lähetetä vain joulukuussa.
– Niitä tulee ihan joka ikinen päivä! En muista päivää, jolloin ei olisi tullut, ja olen ollut täällä töissä kymmenen vuotta.
– Palkkalistoillamme on normaalisti vajaat kymmenen tonttua, mutta joulukuussa toistakymmentä. Tontut tulevat Lapin yliopistosta, paikallisesta ammattikorkeakoulusta ja välillä ulkomailta asti. Otamme vastaan kaikki mahdolliset apukädet, joita tänne tilojen puolesta mahtuu.




