Mainos

Joulun menoliikenne alkaa perjantaina – muista nämä perusasiat

Jouluna monet autokunnat suuntaavat pohjoiseen joulun viettoon. Tänä vuonna ei ole odotettavissa pahoja ruuhkia, mutta etenkin Helsingin ulosmenoteillä voi esiintyä jonoutumista. Vilkkainta menoliikenne on perjantaina 22.12. kello 12-18, ja myös lauantaina 23.12. aamupäivällä menoliikennettä riittää. Myös paluuliikenne jakautuu useammalle päivälle, joten pahoilta ruuhkilta vältyttäneen. Vilkkainta liikenne on Liikenneviraston arvion mukaan tapaninpäivänä eli tiistaina 26.12. kello 12-19.

– Monet pitävät joulun välipäivät lomana, eivätkä lähde samaan aikaan liikenteeseen. Tästä syystä joulun paluuliikenteessä on todennäköisesti rauhallisempaa kuin menoliikenteessä, arvioi Liikenneviraston tieliikenteen ohjausyksikön päällikkö Sami Luoma.

Olipa tien päällä ruuhkaa tai ei, pitempiin matkoihin kannattaa aina valmistautua normaaleja arkirutiineja kattavammin. Valmistautumisessa on hyvä muistaa suunnittelun ja matkustajien viihtyvyyden varmistamisen lisäksi myös auton kunnon tarkistaminen, sekä turvallisen pakkaamisen perusteet. Tässä muistilista joululiikenteeseen:

1. Varaa riittävästi aikaa. Jos matkaan lähtee kiireessä, on monesti jo lähtötunnelma kireä. Kiirehtiminen myös vaikuttaa heikentevästi liikenneturvallisuuteen. Mahdollisuuksien mukaan kannatta välttää pahimpia ruuhka-aikoja, minkä lisäksi tutullakin reitillä kannattaa hyödyntää reaaliaikaista liikennedataa hyödyntäviä navigaattoreita tai muita palveluita.

2. Muista hyvä ajotapa. Liikenne on aina yhteispeliä, ja kokonaisuus sujuu parhaiten muut huomioimalla. Esimerkiksi jonoutuneessa liikenteessä ohittelulla harvoin saavuttaa merkittävää hyötyä, vaan lähinnä aiheuttaa turhia vaaratilanteita itsensä lisäksi muille tienkäyttäjille.

3. Tarkasta ajo-olosuhteet ennakkoon. Suomi on pitkä maa, ja olosuhteet etelän ja pohjoisen välillä kerkeävät muuttua monta kertaa. Tämän vuoksi on hyvä valmistautua matkaan selvittämällä esimerkiksi sääennusteet matkan varrelta. Muista myös aina sovittaa ajonopeutesi vallitseviin olosuhteisiin.

3. Tarkista auton kunto. Auton perusasioiden tarkistaminen jää usein liian vähäiselle huomiolle. Ennen pitempää matkaa onkin hyvä käydä perusasiat läpi. Tarkista renkaiden kunto ja ilmanpaineet, lämpötilan laskiessa myös ilmanpaine renkaassa laskee, minkä vuoksi etenkin pohjoiseen matkaavien on hyvä varautua paineiden korjaamiseen. Hieman suosituspaineita korkeammista ilmanpaineista ei ole haittaa, mutta vajaa paine muuttaa nopeasti renkaan toimintakykyä. Renkaiden lisäksi on hyvä tarkistaa jäähdytysnesteen määrä sekä pissapojan nesteen määrä ja pakkasenkestävyys.

4. Pakkaa auto oikein. Matkustajien turvallisuuden kannalta on olennaista pakata auto oikein. Kaikki ylimääräiset irtotavarat ohjaamossa ovat vaarallisia mahdollisessa onnettomuustilanteessa, joten niiden määrä kannattaa minimoida. Tavaratilaa pakatessa painavat esineet tulee sijoittaa lähelle tavaratilan takaseinää, jolloin ne eivät pääse liikkumaan jarrutustilanteessa. Kuormansidontaan tarkoitettuja lenkkejä ja varusteita kannattaa käyttää, sillä äkkinäisissä liikkeissä ne varmistavat tavaroiden pysymisen niille tarkoitetuilla paikoilla.

Kuva: Mikko Autio

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.