Joulun menoliikenne alkaa jo tänään

Asiantuntijan vinkit joululiikenteeseen ja ruuhkaisiin parkkihalleihin 6:59
Katso videolta asiantuntijan vinkit joululiikenteeseen!

Vilkasliikenteisimmillä tieosuuksilla voi esiintyä ajoittaista jonoutumista ja ajonopeuksien laskua.

Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteiden mukaan joulun menoliikenne alkaa näkyä pääteillä keskiviikkona iltapäivästä. Vilkkainta liikenne on torstaina aatonaattona puolestapäivästä alkuiltaan saakka. Pohjoisessa huipputuntien arvioidaan jatkuvan myöhempäänkin.

Vilkasliikenteisimmillä tieosuuksilla valtateillä 4, 5 ja 9 voi esiintyä ajoittaista jonoutumista ja ajonopeuksien laskua, Fintraffic arvioi tiedotteessa.

Joulunviettoon suuntaavia arvioidaan olevan tien päällä runsaasti vielä perjantaina jouluaattona.

Lue lisää: 

"Varaa aikaa koronaturvallisille tauoille"

Fintrafficista kehotetaan ottamaan huomioon koronatilanne.

– Tien päälle kannattaa lähteä tänä jouluna koronatilanteesta johtuen syvää harkintaa käyttäen ja oma matkareitti etukäteen miettien. Ota siis kelivaraa ja varaa aikaa riittävästi myös koronaturvallisille tauoille, opastaa Fintrafficin liikennekeskuspäällikkö Marika Saarenpää.

Poliisi kehottaa tiedotteessa autoilijoita seuraamaan sääennusteita ja mahdollisesti sovittamaan liikkeellelähdöt niiden mukaan.

Poliisi neuvoo myös pakkaamaan tavarat auton takakonttiin tai katolle, etteivät ne sinkoudu autossa olevien päälle äkillisessä tilanteessa tai häiritse kuljettajan havainnointia.

Ennen matkalle lähtöä kannattaa tarkistaa auton kunto ja varusteet: pyyhkijänsulat, lasinpesuneste, polttimot ja renkaat.

Poliisi valvoo nopeuksia ja rattijuopumuksia

Poliisi kertoo valvovansa liikenteessä erityisesti rattijuopumuksia, ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä.

–  Kannattaa pitää järkevä välimatka eli turvaväli edellä ajavaan. Silloin pystyy lukemaan tienpintaa, sen pitävyyttä ja kuntoa sekä pystyy seuraamaan kauempana jonossa edellä olevia tapahtumia ja pystyy reagoimaan niihin ajoissa, muistuttaa Itä-Suomen poliisin ylikomisario Petri Pahkin tiedotteessa.

Poliisi painottaa myös kuljettajan vireystilan tärkeyttä.

–  Väsyneenä ei tule ajaa. Riittävät yöunet ennen matkaa ja ajamiseen keskittynyt kuski ovat avainasemassa, jotta liikenne jouluna sujuu turvallisesti, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo tiedotteessa.

Joulun paluuliikenteen huipun odotetaan osuvan sunnuntaille, Tapaninpäivän iltapäivään. Liikenteen arvioidaan silloin olevan menoliikennettä hiljaisempaa.

Lue myös:

    Uusimmat