Joulumyrsky saapuu huomenna – sähkökatkokset mahdollisia

Joulupäivänä voimakas matalapaine lähestyy Suomea ja varsinkin pohjoisessa sää lauhtuu rutkasti.

– Huomenna ollaan lähes koko maassa plussan puolella, lämpötila on Lapin nollasta asteesta Etelä-Suomen + 5 asteeseen, kertoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Joulupäivänä Suomeen saapuu sateita paikoin jo yöllä, mutta yhtenäisemmät sateet leviävät lännestä maan länsiosaan aamulla kello 6-9 välillä. Itä-Suomeen sateet saapuvat puoliltapäivin, jolloin etelässä on jo poutaa.

– Maan etelä- ja keskiosissa sade on vettä, pohjoisessa räntää tai lunta. Pohjoisessa voi sataa paikoin 5-10 senttiä lunta.

Matalapaine voimistaa tuulen Pohjanmaalla jopa myrskylukemiin. Paikalliset vahingot ovat myös mahdollisia.

– Kainuussa ja Pohjanmaalla voi tuulla 20 metriä sekunnissa, sähkökatkokset ovat siellä mahdollisia. Muuallakin Suomessa tuulee, joten huomenna ehkä  saa pitää hatusta kiinni, Jokela sanoo.

Tapaninpäivänä jälleen kylmenee ja Etelä-Suomessa voi vihdoin koittaa talvikelit.

– Lauantaina etelässä on muutama pakkasaste, pohjoisessa puolestaan noin kymmenen pakkasastetta, meteorologi Aleksi Jokela sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat