Ranska 2012. Käsikirjoitus ja ohjaus: Olivier Assayas. Tuotanto: Nathanael Karmitz, Charles Gillibert. Kuvaus: Eric Gautier. Leikkaus: Luc Barnier, Mathilde Van de Moortel. Pääosissa: Clément Métayer, Lola Créton, Felix Armand, Carole Combes, India Salvor Menuez, Hugo Conzelmann, Mathias Renou, Lea Rougeron, Martin Loizillon, Andre Marcon. Kesto: 122 min.
Pariisilaissyntyinen Olivier Assayas (s. 1955) tunnetaan Suomessa parhaiten suvista nostalgiaa tihkuneesta Kesähetket-draamasta. Viime vuonna valmistuneessa uutuudessaan ohjaaja hyppää keskelle kotikaupunkinsa opiskelijalevottomuuksia vuonna 1971. Avoimelta nostalgialta ei vältytä nytkään, mikä vie terää ulkoisesti onnistuneelta epookilta.
Elokuvan ranskankielisen nimi Après mai viittaa toukokuun 1968 mellakoiden jälkeiseen aikaan, jolloin ilmassa alkoi olla jo enemmän kyynelkaasua kuin kapinan sulotuoksua. Opiskelijaradikaalien kokoonnuttua Place de Clichy´lle vaatimaan vangittujen keulahahmojensa vapauttamista poliisi lähetti paikalle prikaatillisen pamputtajia, savukranaatit alkoivat lennellä vasten idealistien kasvoja.
Nuorten päähenkilöiden aika kuluu lukioluentojen sijasta systeeminvastaisten iskujen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kyttä on natsisika, siitä ovat yhtä mieltä niin maolaiset, trotskilaiset kuin puhdasotsainen lukiolaisliike. Kun tilanne karkaa käsistä, on painuttava maan alle. Taidemaalariksi halajava tarkkailija Gilles (Clément Métayer) suuntaa kesäksi Italiaan yhdessä ihastuksen kohteensa Cristinan (Lola Créton) kanssa, kun taas hänen alkuperäinen rakkautensa, eteerinen Laure (Carole Combes) livahtaa Lontooseen ja hurahtaa vanhempaan mieheen.
Assayas, joka kuvasi 1970-lukua jo minisarjassa Carlos, Shakaali, tavoittaa erityisen ajanjakson tyylin ja tunnelman räiskyvine, psykedeelisine sävyineen. Ohjaaja-käsikirjoittaja kertoo halunneensa lähestyä periodia ilman ironiaa. Vakavuudessa ei sinänsä olisi vikaa, mutta Eric Gautierin kuvaaman elokuvan ote on pikemminkin yliesteettinen ja romantisoiva. Musiikkivideomaisissa jaksoissa kauniit nuoret hipit tekevät taidettaan, unelmoivat ja vähän kapinoivat. Vakaumukselliset pojat ja tytöt työskentelevät tasaveroisina rinta rinnan, mahdollisia sisäisiä ristiriitoja vain hipaistaan ja karuja kohtaloita ei juuri näytetä.
Kun elämme Syyrian, Egyptin, Venäjän ja muiden inhimillisten kriisipesien ja murrosten keskellä, Jotain ilmassa on aiheeltaan mitä ajankohtaisin elokuva. Mutta varsinaisen yhteiskunnallisuuden ja ajatusten herättämisen sijaan tekijöitä näyttää kiinnostavan ennen kaikkea nuoruuden palvonta sekä lempeä tuudittaminen Syd Barretin ja Soft Machinen musiikkiin. Mikäs on palvoessa: pääosien nuoret pörröpäät ovat ihastuttavia.
Teksti: Tuuve Aro