Josephin vanhemmat välttelivät koronaa huolellisesti – lyhyt visiitti aiheutti tragedian varotoimista huolimatta: "Luulimme tekevämme kaiken oikein"
Joseph, hänen siskonsa ja äitinsä viettivät aikaa yhdessä alle tunnin ja huolehtivat varotoimenpiteistä. Siitä huolimatta he saivat koronavirustartunnan.
Chicagolainen Joseph Bruno kertoo CNN-kanavalle, että hänen vanhempansa Mike ja Carol Bruno olivat vältelleet koronavirustartunnan saamista niin hyvin kuin suinkin. He eivät olleet järjestäneet perinteeksi muodostuneita sukukokoontumisia kuten ennen. He pitivät yhteyttä muihin soittojen ja videopuheluiden avulla, vaikka omaisia asuikin lähellä. Carol ei juuri ollut ollut ulkona pandemian aikaan.
Lyhyt visiitti varotoimenpiteistä huolehtien
20. marraskuuta Josephin sisko tuli hänen luokseen leikkaamaan veljensä hiukset. Sisko on kampaaja ja he ajattelivat, että näin Josephin ei tarvitsisi tulla kampaamoon tukan leikkuuta varten. Siskon kanssa Joen luo tuli heidän äitinsä Carol. Mike ei tullut käymään.
Sisko oli käynyt ennen tapaamista koronavirustestissä, joka oli ollut negatiivinen. Hän oli ollut karanteenissa kolme neljä päivää testin jälkeen. Perheenjäsenet kokivat, että tämän jälkeen oli turvallista nähdä häntä.
Perheenjäsenet viettivät yhdessä aikaa noin 40-45 minuuttia. He pitivät kasvomaskeja ja pitivät etäisyyttä toisiinsa. Lisävarotoimenpiteenä Carol istui avoimen ikkunan vieressä. Joseph kertoo, että kaikki ikkunat pidettiin auki.
Kaikilla kolmella ilmeni oireita
Noin päivä tapaamisen jälkeen siskolla ilmeni koronaviruksen oireita. Abc 7 -sivuston mukaan hänellä olisi ilmennyt oireita jo samana iltana.
Myöhemmin Josephilla ilmeni oireita, samoin Carolilla.
Ensin sairaalaan joutui Carol, sitten Mike
Carol joutui sairaalahoitoon kiitospäivänä. Samalla viikolla hän pääsi kotiin, koska hänen vointinsa koheni. Kaksi päivää myöhemmin hän päätyi takaisin sairaalaan ja hänet laitettiin hengityskoneeseen.
Sitten myös Mike alkoi kärsiä oireista. Pari viikkoa kiitospäivän jälkeen hänet otettiin sairaalahoitoon.
Carol menehtyi päivä sen jälkeen, kun Mike oli laitettu hengityskoneeseen. Yhdeksän päivää myöhemmin Mike kuoli.
– Minusta tuntuu, että saamme hieman lohtua siitä, että isä ei tiennyt äidin kuolleen, Joseph kertoo.
Varoitus muille
Joseph toivoo CNN-kanavan haastattelussa, että heidän perheensä tarina muistuttaisi muita siitä, miten helposti tartunnan voi saada.
– Vaikka luulimme tekevämme kaiken oikein, se tarttui silti.
– Jos olisin tehnyt sen uhrauksen, että en olisi viettänyt äitini kanssa tuota noin neljääkymmentä minuuttia, he molemmat olisivat edelleen täällä.
Uusimmat
-
23:33
Yhdysvallat: Hamas ei halunnut naispanttivankien paljastavan kohteluaan
-
22:57
Puolustusministeri Häkkänen: DCA-sopimus allekirjoitetaan mahdollisesti ennen joulua – kenen nimi alle? "Tämä on puolustushallintojen välinen yhteistyöasiakirja"
-
22:16
Valioliiga teki 7,8 miljardin jättisopimuksen
-
21:50
Väite: Bolivian ex-suurlähettiläs toimi Kuuban agenttina ja vakoili yli 40 vuotta Yhdysvaltoja
-
21:03
Tässä ovat maailman pisimmät hiukset – mittaa huikeat 236 senttiä!
-
21:01
Näyttelijä Florence Pughia heitettiin esineellä kasvoihin elokuvan fanitapahtumassa
-
20:53
Ott Tänak tiedostaa Hyundailla odottavat paineet – "On onnistuttava"
-
20:43
Näin sujui lasten itsenäisyyspäivän vastaanotto – Elvis Akaalta kertoo mietteet pääministeristä
-
20:37
Joku puhkoi kuukausien ajan autojen renkaita pittoreskissa italialaiskylässä – poliisi käräytti "rikollisen"
-
20:30
Odotettu MLS-siirto vaarassa? Luis Suarez teki kovan paljastuksen kärsimyksistään – "En yksinkertaisesti pysty"
-
20:25
Tietoliikenneyhteydet Gazassa jälleen poikki – MTV seuraa sotaa
-
20:23
Krista Kiurun johtama riitaisa valiokunta pääsi sopuun
-
20:00
Salkkarit-hahmo pelästyy hiippailijaa – käy kimppuun turvasumutteella
-
19:50
SM-liigasensaatio yllätti Jukka Jalosen – tehnyt rakettimaisen nousun kolmosdivarista A-maajoukkueeseen
-
19:48
Diplomaattilähteet: EU:n jäsenvaltiot keskustelevat huomenna Ukrainan jäsenyydestä – MTV seuraa sotaa
-
19:41
Vladimir Putinille esiteltiin ydinaseen "laukaisupainike" – kieltäytyi painamasta
-
19:36
Tältä näyttää itsenäisyyspäivän sää: Pakkasta koko maahan
-
19:21
IIHF teki kaulasuojista pakollisia
-
19:14
Kuljetusalan etujärjestön puheenjohtaja erosi tehtävästään rattikäryn vuoksi
-
18:59
Google Maps opasti Las Vegasin F1-turistit "kiertotielle" – surkuhupaisa lopputulos
-
Lataa lisää