Jose Mourinho itki ja rukoili Christian Eriksenin puolesta – "Kuinka monta miljoonaa teki ympäri maailmaa saman"

Portugalilaisluotsi Jose Mourinho kertoi Talksportille reaktiostaan Tanskan Christian Eriksenin lyyhistymiseen jalkapallon EM-kisojen Suomi-ottelussa.

Huuhkajien ja Tanskan välistä EM-kisojen ottelua oli pelattu vajaa puoliaika, kun Eriksen tuupertui kentän pintaan. Tanskalaistähteä elvytettiin kentän laidalla, minkä jälkeen hänet siirrettiin sairaalahoitoon. Eriksenin tila on nyt vakaa ja hän on antanut ensikommentit tapahtuneesta.

Tanskan maajoukkueen lääkärin Morten Boesenin mukaan Eriksen sai sydänpysähdyksen. Tanskalaista Tottenhamissa luotsanneelle Mourinholle tapahtunut oli vaikea hetki.

– Tänään en voi olla ajattelematta eilisen tapahtumia. Mielestäni tämä ei ole surun päivä, vaan juhlan. Kaikkien yhteentuleminen sai Christianin olemaan kanssamme, perheensä kanssa ja olemaan elossa, Mourinho kertoi sunnuntaina.

– Se oli paljon tärkeämpää kuin jalkapallo, mutta uskon samalla, että se osoitti jalkapallon hyvät arvot. Rakkauden, solidaarisuuden ja perheen yhteishengen. Kyse ei ollut vaan hänen perheestään, vaan jalkapalloperheestä. Jalkapallo toi ihmiset yhteen, Mourinho jatkoi.

Tanskan lääkäri Boesen kertoi sunnuntain lehdistötilaisuudessa, että he olivat hetken aikaa menettäneet Eriksenin. Ensimmäinen elvytysyritys defibrillaattorilla oli kuitenkin onnistunut ja tanskalainen saatiin takaisin.

– Rukoilin eilen, itkin eilen, mutta kuinka monta miljoonaa teki ympäri maailmaa saman. Uskon, että moni, koska jalkapallo voi tuoda ihmiset yhteen. Jalkapallo toi eilen ihmiset yhteen väärästä syystä ja loppujen lopuksi voimme juhlia, että Christian on elossa, Mourinho sanoi.

Portugalilainen kertoi, että ei ole keskustellut Eriksenin kanssa, mutta puhui tämän maajoukkuetoverin ja Tottenhamia edustavan Pierre-Emile Höjbjergin kanssa.

– Hän on erittäin positiivinen Christianin suhteen. Uutiset ovat hyviä, joten se on hetki, jolloin tulee juhlia, Mourinho totesi.

Tanskan EM-turnaus jatkuu torstaina, kun se kohtaa Belgian. Huuhkajien seuraava ottelu on luvassa keskiviikkona Pietarissa. Vastaan asettuu Venäjä.

Lue myös:

    Uusimmat