"Jos yksi ostaa tietyn tuotteen, kaikki muut haluavat samanlaisen" – Kiinalaismatkailijoiden vyöry ruotsinlaivoille näkyy kauppojen ja buffetin tarjonnassa

Kiinalaisten matkailijoiden määrä Suomessa on kasvanut runsaasti 2010-luvulla – ja ilmiö näkyy myös Ruotsin ja Tallinnan laivoilla, kertovat Tallink Silja ja Viking Line Kauppalehdelle.

Tallink Siljalla kiinalaisten määrä on kaksinkertaistunut vain viidessä vuodessa.

Yhtiö ei halua kertoa tarkkoja matkustajamääriä kansallisuuksittain, mutta aasialaisia matkustaa yhtiön laivoilla vuosittain useita satoja tuhansia ja heistä suurin osa on kiinalaisia.

Viking Linella kiinalaisten risteilijöiden määrä on enemmän kuin tuplaantunut 2010-luvulla. Nykyään kiinalaisia risteilee Viking Linella noin 100 000 vuodessa.

Nopea kasvupyrähdys on opettanut risteily-yhtiöille paljon kiinalaisista asiakkaina. Nyt he kertovat oivalluksensa.

Kaikille samanlaiset

Iso osa kiinalaisista matkailijoista liikkuu ulkomaanreissuillaan ryhmissä. Tallink Siljalla on opittu varautumaan siihen, että jos yksi haluaa ostaa tietyn tuotteen, kaikki muut haluavat samanlaisen.

Esimerkiksi huulipunia saatetaan ostaa kerralla useita kymmeniä, mikä tuli aluksi yllätyksenä laivahenkilökunnalle.

– Jos kaikille ei riitä samanlaista, kukaan ei halua tuotetta. Luksuskaupoissamme on välillä ruuhkaa, kun kaikki kiinalaiset haluavat sen saman Furlan punaisen laukun, kertoo Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd.

Jos punaiset loppuivat, muut värit eivät kelpaa. Punainen on Kiinassa onnen väri.

Myös Viking Linen kansainvälisten markkinoiden myynti- ja markkinointijohtaja Janusz Grabowski on havainnut, että kiinalaiset haluavat ostaa kaikille samanlaisen tuliaisen.

– Se on iso haaste, varsinkin, jos kyseessä on kallis luksustuote, Grabowski sanoo.

Grabowskin mukaan kiinalaisia kiinnostavat hajuvedet ja kosmetiikka, mutta hieman erilaiset kuin esimerkiksi suomalaisia. Esimerkiksi ihoa vaalentavat kasvonaamiot on havaittu suosituiksi kiinalaisten keskuudessa. Niitä myydään Grabowskin mukaan kaikilla Viking Linen laivoilla.

Myös muut aasialaiset ovat intoutuneet hankkimaan samanlaisia tuotteita. Tallink Siljan toimitusjohtaja Margus Schultsin mukaan koko kesän varasto Marimekon punaisia unikkokuvioisia sateenvarjoja meni kahdessa viikossa, kun ryhmä japanilaisia innostui niistä.

Luksus kiinnostaa

Kiinalaiset matkailijat käyttävät tunnetusti paljon rahaa matkoillaan.

Tallink Siljalta ja Viking Linelta kerrotaan, että aasialaiset, heidän mukanaan kiinalaiset käyttävät risteilyilläkin enemmän rahaa kuin monen monien muiden maiden kansalaiset.

Tallink Siljan kaikkien aikojen ostosennätykset ovat aasialaisten hallussa. Esimerkiksi kiinalaiset ovat ostaneet yhdellä ostoskerralla tuotteita, erityisesti meripihkakoruja, yli 20 000 eurolla.

Luksusvaatteet ja -asusteet ja kalliit alkoholit kiinnostavat.

– Meillä oli tapana sanoa, että eurooppalaiset matkustavat Kiinaan ja ostavat kopioita ja kiinalaiset matkustavat Eurooppaan ostaakseen alkuperäisiä, Grabowski toteaa.

Viking Line on ottanut kaikkien laivojensa valikoimiin Moutai-alkoholibrändin, jota kiinalaiset pitävät arvossa.

– Totta kai yritämme sopeutua, Grabowski sanoo.

Nöjd huomauttaa, että vaikka iso hintalappu ei vaikuta olevan tietyille aasialaisryhmille ongelma, he ovat myös hyvin hintatietoisia. Kiinalaisetkin ovat tehneet taustatyönsä.

– Jos saman tuotteen saa maista halvemmalla, se haetaan sieltä, Nöjd toteaa.

Älä unohda kuumaa vettä

Tallink Silja ja Viking Line näkevät kiinalaisissa ja muissa aasialaisissa tulevaisuuden mahdollisuuden.

Siksi he ovat monin tavoin kiinnittäneet huomiota siihen, että aasialaiset asiakkaansa viihtyivät laivoilla.

Tallink Siljan buffetissa löytyy perinteisten skandinaavisten ruokien lisäksi esimerkiksi nuudeleita ja pho- sekä misokeittoa. Haarukoiden ja veitsien vaihtoehtona ovat syömäpuikot. Aamiaisbuffetista saa congeeta eli keitettyä "riisivelliä" lisukkeineen.

– Tämä on etenkin aasialaisten keskuudessa tärkeä komponentti aamupalalla, Nöjd kertoo.

Niin Tallink Siljalla kuin Viking Linelläkin on otettu huomioon erityisesti kiinalaisille merkityksellinen asia: kuumaa vettä pitää olla tarjolla kellon ympäri.

Grabowski sanoo kiinalaisten juovan ruoan kanssa tyypillisesti kuumaa vettä tai teetä. Tapa perustuu uskomukseen kuuman veden terveysvaikutuksista.

Ajattele Kiinaa mantereena

Grabowski varoittaa ajattelemasta Kiinaa maana. Mittasuhteet ovat kohdallaan paremmin, kun Kiinaa ajattelee mantereena, hän opastaa.

Se käy järkeen, sillä Kiina on valtava maa, jossa asuu valtavasti ihmisiä. Maailmanpankin mukaan Kiinan asukasluku oli vuonna 2017 1,386 miljardia ja maa on pinta-alaltaan maailman neljänneksi suurin Yhdysvaltojen, Kanadan ja Venäjän jälkeen.

Eteläkiinalaiset eivät ole välttämättä nähneetkään lunta, mutta pohjoiskiinalaiselle lumituisku on tuskin kovin eksoottinen kokemus.

Grabowski kertoo, että iäkkäämmät kiinalaiset tarvitsevat pääosin kiinankieliset käännökset oikeastaan kaikkeen ja opastusta esimerkiksi buffet-käyttäytymiseen. Nuoret kiinalaiset sen sijaan puhuvat hyvin englantia ja tuntevat vanhempiaan paremmin muiden maiden tapoja. He myös kiinnostuvat vanhempia ikäpolvia enemmän elämyksistä ostelun sijaan.

Tulevaisuudessa kiinalaisten ostotottumukset voivat siis olla hyvin erilaiset kuin nykyään.

Lue myös:

    Uusimmat