"Jos vähänkin nukahdat, olet yhtäkkiä kaksi minuuttia omissa" – Kärpät oppi finaaliottelusta paljon

Mikko Manner uskoo pelin parantuvan finaalien edetessä:"Molemmat olivat tänään varpaillaan" 2:10
Pääkuvan videolla koko Mikko Mannerin haastattelu!

Kärpät aloitti kauden 2018-2019 finaalisarjan voitolla, kun se kukisti Hämeenlinnan Pallokerhon 4-1-lukemin lauantai-iltana Oulussa. 

Kärpät joutui ahtaalle, etenkin tasaviisikoin pelatessaan. 

HPK pystyi paineistamaan Kärpiltä tilan ja ajan pois ja se ilmeni Kärppien kiekollisen pelaamisen vaikeutena. 

– Meidän pitää olla huolellisempia ja saada viisikon tiiviyttä lisää, Kärppien puolustaja Lasse Kukkonen totesi MTV Urheilulle. 

Kärppien päävalmentajan Mikko Mannerin mukaan ottelussa oli paljon tunnetta. Molemmat joukkueet kunnioittivat toisiaan ja olivat hieman varpaillaan. 

– Eivätkä halunneet antaa toiselle omaa identiteettiään näkyviin. Se näkyi ehkä vähän varovaisena pelinä ja hölmöinä jäähyinä.

Ennen finaalisarjan alkua useassa mediassa kirjoitettiin, että Kärpät-luotsi Manner sekä HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen tuntevat toisen jääkiekkoajattelun lähes läpikotaisin.

Vaikka HPK:n pelityyli oli etukäteen hyvin Kärpillä tiedossa, oppivat oululaiset silti paljon asioita. 

– Opimme, että huippujoukkue on vastassa. Jos vähänkin nukahdat, etkä itse pysty ihan parhaimpaansa, sitten olet yhtäkkiä kaksi minuuttia omissa, koska he osaavat niin hyvin kierrättää kiekkoa ja pelata säännönmukaista hyökkäyspeliä, Manner mietti. 

Lasse Kukkonen voitosta:"Tasaista vääntöä" 0:36
Videolla Lasse Kukkosen mietteitä ensimmäisestä finaaliottelusta.


 

Lue myös:

    Uusimmat