Jos jatkuvasti huomautellaan, se ottaa itsetuntolle – näin suhtaudut lapsen "ärrävikaan"

Lapselle ei anneta nimeä, jossa on vaikea äänne tai äänneyhdistelmä. Näin Katja Koski, Äännekoulun puheterapeutti, kertoo ystäviensä nimeämisperusteista. Niin – miten kamalaa olisikaan, jos ei kykenisi sanomaan omaa nimeään, koska siinä on S tai R.

Kolmesta seitsemään prosenttia lapsista kärsii ainakin lievistä puheen ja kielen kehityshäiriöistä. Määrä vaihtelee tutkimuksittain.

– Joskus hyvin kauan sitten ajateltiin, että änkyttäminen johtuu siitä, että lapsi on säikähtänyt tai äiti on säikähtänyt vauvaa odottaessaan. Sellaisesta ei voi tulla puheen häiriötä, Koski vakuuttaa.

Lapsi vaikenee kokonaan

Jos R jää tulematta, syy voi olla liian rennossa kielessä tai vaikkapa nokkamukin tai tutin pitkäaikaisessa käytössä.

– On myös huomattu, että poikalapsilla on enemmän vaikeuksia kielen kehityksessä. Mitä tulee artikulaatiovirheisiin, nekin ovat periytyviä siinä mielessä, että (geneettisesti) tarjoat lapsellesi ne rakenteet, joita itselläsi on, Koski kuvaa.

– Kun vastaanotollani käy lapsia, vanhemmat yleensä sanovat, että heillä itselläänkin on ollut pulmia oppia oikea äänne.

Aina kyse ei ole fyysisestä ongelmasta. Puhe voi hankaloitua myös henkisen trauman tai kriisin seurauksena.

– Itselläni on terapiassa ollut lapsia, jotka eivät puhu ollenkaan. He osaavat puhua, mutteivät halua. Tätä kutsutaan termillä mutismi. Taustalla on monenlaisia asioita: puhe voi olla niin epäselvää, ettei lapsi halua käyttää sitä ollenkaan, koska ei tule ymmärretyksi, Koski sanoo.

Jos lapsi vaikenee kokonaan, pitää pureutua ongelmiin, joita taustalla on. Vaikeammat kielen kehityksen häiriöt myös ovat periytyviä. Yhden äänteen puuttumisesta ei tarvitse erityisesti huolestua.

Vaikeassa neurologisperäisessä häiriössä lapsen puhe on huomattavan epäselvää ja siitä puuttuu useita äänteitä. Lapsi ei esimerkiksi osaa puhua lainkaan tai kertoa omasta päivästään.

– Jos puheesta puuttuu R, S ja L, se ei ole niin vakavaa. (Vakavampaa on), jos puuttuu K ja H, tai jos lapsi puhuu ja sanat ovat pikkuvauvan puheen kuuloista: vaikkapa taakse on taatte. Äänteitä tippuu pois, ja mitä pidempiä sanoja tulee, sitä kömpelömpiä ne ovat. Lapsi ei kunnolla opi ymmärtämään puhetta eikä ymmärrä hänelle annettuja ohjeita.

Neurologisia häiriöitä ei kuntouteta kotioloissa: ne vaativat ammattitaitoista, laaja-alaista kuntoutusta, johon voi saada tukea Kelasta.

Koko ajan ei saa neuvoa

Vanhemman tehtävä on auttaa lasta oppimaan kadoksissa oleva äänne, harjoitella hänen kanssaan ja motivoida häntä.

– Olisin sitä mieltä, ja tämän päivän tutkimuksetkin sanovat, että 5-6-vuotiaana olisi hyvä alkaa opetella äännettä.

Se, miten lapselle puhutaan ääntämishäiriöistä, riippuu lapsesta ja siitä, kuinka paljon hän kestää kritiikkiä.

– Jos on yhdessä sovittu, että asiaa harjoitellaan, kannattaa sopia pelisäännöt sille, milloin asiasta saa sanoa. Voidaan sopia, että ruokapöytäkeskustelun ajan huomautan aina, kun sanot äänteen väärin, mutta sen ulkopuolella ei enää huomautella.

Ääni on henkilökohtainen asia

Kun kuuntelee itseään nauhalta, se tuntuu kummalliselta. Miten minä nyt tuolta kuulostan!

Ääni on hyvin henkilökohtainen ja arka asia, eikä puheen ongelmasta saisi huomauttaa jatkuvasti.

– Jos puheesta huomautellaan jatkuvasti, se on iso itsetuntokysymys. Se on myös asia, josta lapsia monesti kiusataan, koska R uupuu. Se on asia, johon on helppo kiinnittää huomiota. Kun kuulimme ensimmäisen kerran, miten Kimi Räikkönen puhui, kaikki miettivät, miten tuo mies puhuu, sen pitäisi mennä vähän puheterapeutille selvittämään asiaa.

Koski ei lähtisi opettamaan äännettä huomauttelun kautta. Käyttöön kannattaa ottaa kannustaminen.

– Kun äänne onnistuu lapsen puheessa, voi sanoa, että meni hienosti, hoksasitko, että sanoit sen!