Sosiaalisen median aikakaudella on mahdollista, ettei entistä kumppania pysty täysin jättämään taakseen. – Luomme itse paljon merkityksiä FB-tykkäyksille. Eivät ne välttämättä ole samoja merkityksiä toisille, Maaret Kallio, erityisasiantuntija Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalta, kuvailee.
Ero voi tulla yllättäen, kipeästi, pitkän harkinnan seurauksena. Entisen rakkauden lisäksi erossa menettää tämän perheen ja sukulaiset – siis laajan verkoston ihmisiä, joihin on jo tutustunut ja kiintynytkin. Saako heidän kanssaan pitää enää yhteyttä?
– Asiantuntijana en voi antaa määräyksiä siitä, saako olla entisen kumppanin perheen kanssa tekemisissä, mutta väistämättähän näin on, jos parilla on lapsia. Siinä ei ole mitään vaihtoehtoja, mummoudet ja kummiudet eivät katoa mihinkään, kuvailee Maaret Kallio, erityisasiantuntija Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalta.
– Jos suhde on hyvin tulehtunut ja ero ollut hyvin hankala, voi tuntua myös ikävältä, jos toinen on aktiivisesti suhteessa omiin perheenjäseniin. Tämä riippuu myös siitä, millaisia suhteita on syntynyt: kannattelevatko ne itse itseään? Voihan sitä syntyä merkittäväkin ystävyyssuhde kumppanin läheisten kanssa. Jos he ovat enemmän vain kumppanin läheisiä, samalla tavalla tarvetta ja syytä pitää yhteyttä ei ole.
Aluksi ex-kumppania ei kestä edes nähdä – tuska ja suru on liian suurta. Sosiaalisen median aikakaudella on kuitenkin mahdollista, ettei entistä kumppania pysty täysin jättämään taakseen. Facebook-tykkäys tai Instagramissa painettu sydän tuo muistot jälleen takaisin.