Jopa miljardi potijaa – suomalaisillekin tuttu salakavala sairaus piinaa ympäri maailman
Tuoreen selvityksen mukaan mahdollisesti jopa miljardi ihmistä potee obstruktiivista uniapneaa. Eniten potilaita löytyy Kiinasta, Yhdysvalloista, Brasiliasta ja Intiasta. Lancet Respiratory Medicine -lehden julkaisemat luvut perustuvat 16 maan tietoihin.
Tulosten perusteella arviolta 940 miljoonaa 30–69-vuotiasta miestä ja naista potee vähintään lieviä uniapneaoireita ja 425 miljoonaa keskivaikeita tai pahoja oireita.
Selvitys on tiettävästi ensimmäinen yritys tehdä globaali kartoitus obstruktiivisen uniapnean yleisyydestä. Uniapnea voi hoitamattomana altistaa muun muassa sydän- ja verisuonitaudeille.
Tunnista uniapnean oireet
Suomessa uniapneaa sairastaa noin neljä prosenttia miehistä ja kaksi prosenttia naisista. Sen oireita ovat muun muassa päiväväsymys, keskittymisvaikeudet ja mielialahäiriöt.
Nukkuessa uniapnean tyypillisiä oireita ovat kuorsaus, unenaikaiset hengityskatkot, herääminen tukehtumisen tunteeseen ja huonolaatuinen uni. Usein oireet vähentyvät laihduttamalla, mutta monia hoidetaan myös CPAP-ylipainehengityslaitteella.
Copyright Duodecim 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää