Jonne Virtanen ilmoittaa, että jääkiekon SM-liigaseura TPS on purkanut hänen pelaajasopimuksensa viime torstaina palaverin päätteeksi. Hyökkääjä kritisoi tiedotteessaan seuran toimintaa ja pitää seuran esittämiä väitteitä osin virheellisinä.
– Purkamisen yhteydessä seura lupasi pikaisesti ilmoittaa, miten menetellään yhteisen ulostulon kanssa suhteessa mediaan. Viikko on kulunut, eikä seura ole mitään ilmoittanut, joten katson jo asian tähänastisen mediahuomion ja allekirjoittaneen oikeusturvan takia, että minun on otettava ohjat omiin käsiini ja tiedotettava asiasta oma näkemykseni, Virtanen kirjoittaa.
Sopimuksen purkamisen syyksi on Virtasen mukaan ilmoitettu hänen epäasiallinen käyttäytymisensä ja runsas alkoholin käyttönsä työtehtävissä.
– Tältä osin totean, että pääasiallinen työtehtäväni on pelaaminen ja harjoittelu. Näissä tehtävissä en ole milloinkaan nauttinut alkoholia tai ollut sen vaikutuksen alaisena.
Virtasen mukaan käsillä oleva asia kohdistuu Tanskan matkan tapahtumiin. TPS oli ollut Tanskassa turnauksessa, ja Virtasen sekä TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskisen välillä oli Iltalehden mukaan ollut Suomeen palatessa sanaharkkaa.
– Tosiasiassa kyse on ollut siitä, että allekirjoittaneella on ollut edellisen illan rookie-illallisesta johtuen ns. dagen efter matkustuspäivänä, Virtanen viittaa krapulaan.
LUE MYÖS: Jonne Virtanen kiistää kohuväitteen – "En tiedä, ketkä ovat keskustelleet"
Illallisen tarjoilut oli Virtasen mukaan kustantanut seura. Virtanen myöntää nauttineensa seuraavana päivänä yhden oluen lentokentällä, mutta hän ei pidä tätä "kokonaisuus huomioon ottaen paheellisena".

