Jonna Tervomaan toive: Eroon Minttu sekä Ville -taakasta

Radio Novan Nova Stagella vieraillut laulaja Jonna Tervomaa ei aio ottaa lapsuuden hittibiisiä keikkasettiinsä.

Muusikko Jonna Tervomaa vieraili tiistaina Radio Novan Nova Stagella. Viiden vuoden keikkatauolta palannut artisti kertoi haastattelussa tauostaan:

– Tuli sellainen tarve, että haluan lähteä vieraammille vesille ja heittäytyä. Jäädä vähäksi aikaa yksin ja luoda ihmissuhteet uudestaan ihmisten kanssa jotka tekevät kanssani musiikkia

Tervomaa tuli tunnetuksi jo 10-vuotiaana, kun hän vuonna 1983 voitti Syksyn sävel -kilpailun kappaleella Minttu sekä Ville. Tervomaa kertoo, että biisiä aika ajoin toivotaan edelleen hänen keikoillaan.

– Vaihtelevasti Minttu sekä Ville -kappaletta toivotaan, mutta yleensä vastaanotto tilassa on ollut aika kylmä. Ei siihen yksittäiseen toiveeseen kauheasti kukaan yhdy.

Tervomaa toivookin, että joku muu rupeaisi vetämään biisiä.

– Pohjatyö sen kappaleen suhteen on tehty. Onhan se mahtava ralli, joten toivottavasti joku tekee sen uudestaan ja rupea vetämään livenä niin minä pääsen taakasta. Emme ota kappaletta näillä näkymin edelleenkään livesettiin, kokisin sen kornina, Tervomaa naurahtaa.

Miten Tervomaa yhdistää erakkoluonteensa ja keikkailun? Katso koko haastattelu videolta.

Nova Stage on Radio Novan keikkastudio, joka tarjoaa live-esityksiä kotimaisilta ja ulkomaisilta artisteilta. Lue lisää Nova Stagesta ja katso artistien aikaisemmat livevedot, haastattelut ja ekstrakappaleet täältä.

Lisää materiaa tulossa myös Radio Novan YouTube-kanavalle.

Syksyn sävel tulee taas, kilpailu MTV3-kanavalla 30. lokakuuta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat