Jokereille merkittäviä jatkosopimuksia – KHL-ajan ykköstykille kahden vuoden jatko

KHL-seura Helsingin Jokerit on tehnyt jatkosopimukset viiden pelaajansa kanssa. Lisäksi seura tiedotti usean nuoren pelaajan liittymisestä riveihinsä.

Viime kaudelta tutuista pelaajista jatkavat puolustajat Tommi Kivistö ja David Sklenicka sekä hyökkääjät Jesse Joensuu, John Norman ja Aleksi Halme. Näistä Kivistön sopimus on vuoden ja muiden jatko kahden vuoden mittainen. Uusia pelaajakiinnityksiä seura lupaa toukokuun puolella.

32-vuotias Joensuu on pelannut Jokereissa jo viisi kautta ja on seuran KHL-ajan maalipörssin ykkösmies 65 osumallaan 173 runkosarjaottelussa. Viime kaudella väkevä laitahyökkääjä teki 60 ottelussa pisteet 15+16=31.

Kivistö, 28, on MM-kisojen kaksinkertainen hopeamitalisti vuosilta 2014 ja 2016. Hän on pelannut Jokereissa kolme kautta. 20-vuotias Halme puolestaan debytoi KHL:ssä päättyneellä kaudella ja teki 20 pelissä tehot 3+1.

Ulkomaalaispelaajista tshekkipuolustaja Sklenicka siirtyi Jokereihin viime joulukuussa. 23-vuotias pakki vakiinnutti peliaikansa keskimäärin 18 minuuttiin ja hänet nostettiin Tshekin maajoukkueeseen Ruotsin Euro Hockey Tourin turnauksessa. John Normanille kausi oli Jokereissa kolmas. Hän teki joukkueelle 53 ottelussa pisteet 5+18=23.

Lisäksi Jokerit on jatkanut viime kaudella Kiekko-Vantaassa Mestistä pelanneen 20-vuotiaan maalivahdin Waltteri Ignatjewin sopimusta. Uusina mukaan liittyvät viime kaudella seuran omissa A-nuorissa pelanneet maalivahti Sebastian Katajainen sekä puolustajat Jaako Manninen ja Oliver Tuhkanen. Myös TUTO:sta saapuva puolustaja Nuutti Viitasalo ja KooKoon hyökkääjä Mathias Hänninen täydentävät Kiekko-Vantaan ja Jokereiden A-junioreiden ryhmää.

Lue myös:

    Uusimmat