Joka päivä yli sata autoilijaa tunnustaa parkkipaikkatörmäilynsä

Suomessa sattuu joka päivä noin 120 sellaista kolaria, jossa toiseen autoon törmännyt kuljettaja ottaa vastuun aiheuttamistaan vahingoista. Liikennevakuutuskeskuksen tilastojen mukaan tällaisia parkkipaikkakolareita on vuosittain noin 46000.

Tuoreimmat tiedot ovat vuodelta 2012 ja kyse on nimenomaan liikennevakuutuksen nojalla korvatuista toisen ajoneuvon vahingoista. Siitä ei ole arvioita kuinka paljon on tapauksia, joissa syyllinen livistää paikan päältä.

Lue lisää korkeimman oikeuden päätöksestä:

KKO: Parkkipaikan törmäilystä ei tarvitse ilmiantaa itseään

Korkein oikeus antoi tällä viikolla päätöksen, jonka mukaan parkkipaikan törmäilystä ei tarvitse ilmiantaa itseään, koska se rikkoo itsekriminointisuojaa.

Johtaja Janne Jumppanen vakuutuskeskuksesta ei osaa arvioida muuttuuko kansalaisten käyttäytyminen.

- Asianosaisen kannalta vahingonkorvauksen saaminen lienee yleensä tärkeämpää kuin sinällänsä vähäinen rikosseuraamus. Epärehelliset ovat poistuneet paikalta jo nyt jättämättä tietoa itsestään, Jumppanen toteaa.

Suuri osa peruutusvahinkoja

Pysäköintialueilla tapahtuu kaikista vahingoista 43 prosenttia, risteyksissä 20 prosenttia ja suoralla tiellä 22 prosenttia. Tilastoissa pysäköintialueeksi katsotaan parkkipaikkojen lisäksi pihat, huoltoasemat ja vastaavat.

Parkkipaikkatörmäilyjen määrä on kasvanut hiljalleen. Kun 2012 kolareita oli 46000, niin 2008 niitä oli 41000. Muidenkin vahinkojen määrä on lisääntynyt, mutta pysäköintialuekolarien hieman niitä enemmän.

Noin 60 prosenttia parkkipaikkojen vahingoista on peruutusvahinkoja.

Pysäköintipaikkavahingot ovat yleisiä, koska liikenneympäristö on haastava ja ihmiset joutuvat havainnoimaan monia asioita yhtä aikaa, sanoo yhteyspäällikkö Tapio Koisaari vakuutuskeskuksen liikenneturvallisuusyksiköstä.

- Tilaa on vähän, ajoneuvot ja ihmiset ovat usein risteävillä ajolinjoilla ja pelisäännöt ovat monesti epäselviä tai niitä ei tunneta. Ajatuskapasiteettia vievät esimerkiksi pysäköintipaikan etsiminen ja ajosuoritus muutenkin. Erityisesti peruuttaminen tuottaa hankaluuksia.

 Parkkipaikkavahingot tilastoissa

Törmäilyjä tapahtuu eniten perjantaisin ja pahin kellonaika on 12.00-13.00.

Miehet ovat aiheuttajina 68 prosentissa tapauksista ja naiset 32 prosentissa.

Eniten vahinkoja tapahtuu 45-54-vuotialle miehille, mutta iällä ei juurikaan ole merkitystä. Muiden ikäryhmien määrät ovat hyvin lähellä. Sama on tilanne naisten suhteen, joilla suurin ryhmä on 35-44 -vuotiaat.

Parkkipaikkakolareita tapahtuu lukumääräisesti eniten Helsingissä, mutta pääkaupungin liikennevahingoista vain joka kolmas on pysäköintivahinko. Espoossa osuus on 47 %, Vantaalla 45 %, Turussa 40 %, Tampereella 39 %, Oulussa 46 %, Jyväskylässä 45 %, Lahdessa 42 %  ja Kuopiossa 45 %.

Tilastot eivät kerro kaikkea

- Ongelma on se, että emme tiedä tarkalleen, millä parkkipaikoilla ja missä siellä vahingot sattuvat. Jos pystyisimme erottamaan ”hyvät huonoista”, voisimme oppia, mitkä ratkaisut toimivat ja mitkä eivät, Koisaari toteaa.

- Toinen ongelma on se, että pysäköintipaikan suunnitellut ja rakentanut taho ei kanna nahoissaan huonon suunnittelun tuloksia. Toki voidaan ajatella, että asiakkaat eivät halua tulla ruuhkaisille ja vahinkoaltteille pysäköintialueille, mutta tämä ei käytännössä toimi pelkästään näin. Jos kaupalla on vetovoimaa, asiakkaat kyllä tulevat.

Millainen on hyvä pysäköintialue? 

- Hyvällä pysäköintialueella on riittävästi tilaa, mutta ennen kaikkea on mietitty, miten autojen ja toisaalta jalankulkijoiden virrat on ohjattu. Näiden liikennevirtojen risteyksiä tulisi olla mahdollisimman vähän ja liityntäkohtien pitäisi olla hyvin mietittyjä.

- Erityispiirteenä tulisi huomioida peruuttaminen, eli miten ruudusta poistuminen sujuu mahdollisimman mallikkaasti. Yksilötasolla hyvä ratkaisu on aina peruuttaa auto ruutuun, Koisaari sanoo.

- Käytössä olevista keinoista pysäköintiruutujen merkkivalot ovat hyvä keksintö: kun paikan yläpuolella oleva valo näyttää vihreää, paikka on vapaa. Järjestelyn etu on siinä, että autoilija löytää vapaan paikan nopeasti, eikä hänen tarvitse tämän jälkeen hukata huomiokykyään paikan etsimiseen.

 

Lue myös:

    Uusimmat