Johtavat TE-virkamiehet eri linjoilla työllisyyskeinoista kuin hallitus – kun työtä ei ole, piiska ei auta

Nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen vaikuttaa eniten se, ettei kokopäivätyötä ole tarjolla. Näin arvioivat työ- ja elinkeinopalvelujen (TE) johtajat, jotka ovat vastanneet Suomen sosiaali ja terveys ry:n (SOSTE) Sosiaalibarometriin.

Kun työtä ei ole, työttömyysturvan alentamisella ja sen keston lyhentämisellä on vastaajien mielestä vain vähäisiä vaikutuksia työllisyyteen. Vastaajat eivät myöskään odota, että työllisyys paranisi lisäämällä sanktioita työttömille.

– TE-palveluja johtavat virkamiehet ovat työllisyyden parantamisessa selvästi eri linjoilla kuin maan hallitus, SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas toteaa.

Maanantaina julkaistu Sosiaalibarometri osoittaa, että työttömyys vaikuttaa yksittäisistä tekijöistä eniten ihmisten hyvinvointiin. Neljä viidesosaa barometrin vastaajista on sitä mieltä, että työttömyys on heidän alueillaan edelleen melko tai erittäin suuri ongelma.

TE-johtajat pitävät tehokkaimpina työllisyyden parantamiskeinoina tutkimus- ja kehittämistoimintaan panostamista, työvoimapalvelujen tehostamista ja laajentamista sekä elvyttävää raha- ja finanssipolitiikaa.

Työllisyyttä koskeviin kysymyksiin ovat vastanneet työhallinnon johtajat eli 60 johtajaa eri puolilta Suomea. 40 prosenttia TE-johtajista vastasi alkuvuonna tehtyyn sähköiseen kyselyyn.

Lue myös:

    Uusimmat