Johanna ja Renny Harlinin tytär täytti vuoden – Coco suloisessa videossa

Renny ja Johanna Harlinin tytär täytti vuoden. 

Johanna ja Renny Harlinilla on tänään juhlapäivä, sillä parin pieni Coco-tytär täyttää 19. heinäkuuta vuoden. Juhlapäivän kunniaksi he jakoivat Instagram-tilillään videon, jossa nähdään kohtauksia Cocon elämän ensimmäisen vuoden ajalta. 

– Hyvää syntymäpäivää meidän pieni Coco. En voi uskoa, että siitä on jo vuosi, kun saavuit ja muutit elämämme, he kirjoittavat somessa. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Cocolle järjestettiin äskettäin perheen Suomen kodissa, Tammion saaressa, 1-vuotissyntymäpäiväjuhla jo etukäteen. Perhe otti Suomen-vierailun jälkeen suunnaksi Uuden-Seelannin, jossa viettävät kertomansa mukaan kuusi kuukautta. 

Työt ovat vieneet perhettä ympäri maailmaa aiemminkin. Harlinit kertoivat Huomenta Suomessa 15. kesäkuuta, että heillä on tällä hetkellä viisi elokuvaa lähes valmiina, ja he lähtevät tekemään nyt kuudetta elokuvaa. Johanna toimii elokuvissa tuottajana. 

Harlinit menivät naimisiin kesällä 2021. Rennylla on myös jo aikuinen poika Luukas Harlin

Harlinit vastasivat polttaviin kysymyksiin viime lauantaina julkaistun Tähdet vs. google -ohjelman kaudella. Harlineita ei ihmetyttänyt, että nettisurffaajat ovat kiinnostuneita siitä, onko parilla avioehtoa. 

Onko Johanna ja Renny Harlinilla avioehtoa? Näin pari vastaa suoraan kysymykseen 0:31
Onko Harlineilla avioehtoa? Katso parin reaktio nettikansaa kiinnostavaan kysymykseen.

Renny Harlin herkistyy puhuessaan rikkauksistaan 1:33
Onko Renny Harlin rikas? Katso videolta vastaus ja miten Renny herkistyy puhuessaan rikkauksistaan.

 

Lue myös:

    Uusimmat