Jo muinaisilla roomalaisilla oli hyvät hampaat - yksinkertaisesta syystä

Moni asia on muuttunut antiikin Rooman ajoista, mutta nykyihmisellä voisi olla jotain opittavaakin tuon ajan ihmisiltä.

Vesuvius-tulivuoren purkauksessa kuolleita tutkineet hammaslääketieteilijät havaitsivat, että antiikin roomalaisten hampaat olivat yllättävän hyvässä kunnossa. Ilmiön takana on tutun hampaiden vihollisen puute:

– Heillä oli oikein hyvät hampaat. Ruokavalioon kuului vain hyvin vähän sokeria ja paljon hedelmiä ja vihanneksia, kertoo tutkija Elisa Vanacore uutiskanava CNN:n haastattelussa

Välimeren ruokavalio jo antiikin aikana

Tutkijoiden mukaan antiikin roomalaisten ruokakulttuuri muistuttaa nykyisin Välimeren ruokavaliona tunnettua ruokavaliota. Siinä painottuvat muun muassa kasviöljyjen, kasvisten ja kalan käyttö. Unohtamatta viiniä.

Syy sokerin uupumiseen roomalaisten ruokavaliosta on sen saatavuus. Sokeri alkoi yleistyä vasta 1500-luvulla, kun sitä alettiin viljellä laajemmin Karibialla ja Amerikan mantereella.


Lue myös:

    Uusimmat