Hanna Tikander sai ensimmäisen hedelmöityshoitokierroksen jälkeen ei-toivottuja uutisia. Kriisin keskellä vertaistukea on löytynyt muun muassa podcast-yhteisöstä.
Podcast-juontaja ja somevaikuttaja Hanna Tikander, 31, kertoi keväällä Instagramissa aloittavansa hedelmöityshoidot. Hän oli noihin aikoihin saanut kuulla, että hänen hedelmällisyytensä oli romahtanut täysin yllättäen puolentoista vuoden takaisista arvoista.
Kesäkuussa Tikander kertoi niin ikään Instagramissa, että hoidot olivat alkaneet. Ensimmäisen hoitokierroksen jälkeen vastassa oli kuitenkin pettymys, sillä yhtäkään munasolua ei saatu talteen.
Shokki, suru, epäonnistuminen. Ensimmäisen hoitokierroksen lopputulema toi mukanaan kirjavan skaalan erilaisia tunteita.
– Se oli tunne, mihin en ollut koskaan valmistautunut, mikä on myöskin aika naiivia, Tikander sanoi Huomenta Suomen haastattelussa perjantaiaamuna 29. elokuuta.
– Olen herännyt siihen varsinkin tämän kevään aikana, että olen elänyt jonkinlaisessa harhakuvassa. Että vaikka ympärillä on ihmisiä, jotka kärsivät lapsettomuudesta tai ovat kohdanneet samanlaisia haasteita, niin jotenkin ajattelin, ettei minulle käy noin. Se on aivan väärä lähtökohta, hän jatkoi.
Tikander kokee, että on tässä vaiheessa käynyt pitkälti läpi ne vaiheet, joita ihminen tavanomaisesti kokee yllättävän kriisin kohdatessaan.

