Jenni Kokander Svetlana-hahmostaan: Esikuvana venäläislaulaja

Putous-tähti Jenni Kokanderin sketsihahmolla on useita oikean elämän innoittajia.

Lauantaina MTV3-kanavalla alkanut Putous marssitti kansan eteen kahdeksan uutta sketsihahmoa. Kaikkien hahmojen toilailuja päästään seuraamaan kolmanteen jaksoon asti, jolloin ensimmäinen hahmoista passitetaan kotimatkalle.

Jenni Kokander esitteli lauantaina venäläisellä aksentilla kommunikoivan Svetlana Rönkön. Räiskyvä nainen innostui lähetyksessä muun muassa pusuttelemaan juontaja Heikki Paasosta jättäen miehen naamaan näkyvät huulipunajäljet.

Kokander kertoo eläneensä hahmonsa kanssa yhteiseloa jo pitkään.

– Olen aiemminkin tehnyt toisenlaista venäläishahmoa, joten tein koekuvauksiin tämän. Sitten kävikin niin, etten enää päässyt siitä eroon! Se roikkui puntissani koko kesän ajan, vaikka kävin välissä läpi vaikka mitä hahmoja vauvoista ja anopeista lähtien, Kokander nauraa.

Kokanderin mukaan Svetlana tuntui tuttuutensa vuoksi helpoimmalta – mutta myös ainoalta – vaihtoehdolta.

– Svetlana elää jo minussa! Muille hahmoille jouduin keksimään materiaalia, mutta Svetlanalla on jo vastaus kaikkeen. 

Svetlanan esikuvina Kokander kertoo käyttäneensä monia venäläisiä julkisuuden henkilöitä. Ulkoisen olemuksensa hahmo on Kokanderin mukaan perinyt osittain tunnetulta venäläiseltä laulajattarelta, Alla Pugachevalta.

– Hän myös Svetlanalle hyvin tärkeä, Kokander kertoo.

Rönkkö ja Pugacheva jakavat muun muassa mieltymyksen näyttävään hiuspehkoon.

Tutustu Svetlanaan – käynnistä naisen esittelyvideo artikkelin yläpuolelta!

Putous MTV3-kanavalla lauantaisin kello 19.30

Lue myös:

    Uusimmat