Mainos

Jenni Haukio muistelee nuoruuden pelkojaan Seura-lehdessä: "Pelkäsimme lapsenlogiikalla, että tuo uusi sairaus tarttuisi meihin"

1:07
Jenni Haukio sai kiinalaisopiskelijoilta koskettavan vastaanoton.

Myös Jenni Haukio ahdistui maailmanmenosta nuoruudessaan.

Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio kirjoittaa Seuran kolumnissaan nuorten kokemasta ahdistuksesta ja puolustaa lapsia ja nuoria, jotka pyrkivät muuttamaan maailmaa.

– Nuoruus on omanlaisensa jatkuvien järkytysten ja illuusioiden särkymisen sarja, jonka lävitse on vain jotenkin luovittava, hän muistuttaa tekstissään.

– Onneksi vähittäin avartuva ymmärrys ihmiskunnan todellisesta luonteesta myös mobilisoi nuoria, jotka kautta aikojen ovat olleet ja tulevat olemaan maailmanparantajia.

Haukio paljastaa pelänneensä itse kovasti kylmän sodan tuhoja ja maailmalla jyllääviä sairauksia omina nuoruusaikoinaan.

– Kun uutiset aidsista valtasivat lööpit, pelkäsimme lapsenlogiikalla, että tuo uusi sairaus väistämättä tarttuisi myös meihin.

Pelot ja ahdistus muuttuivat Haukion kohdalla pian toiminnaksi. 

– Kun esimerkiksi kuulin, että joissakin maailman maissa on käytössä kuolemanrangaistus, liityin ihmisoikeusjärjestöön.

Lähde: Seura

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja