Jenkkikoomikon 19-vuotias tytär loukkaantui vakavasti ampumavälikohtauksessa: "Mitä vanhemmat joutuvat käymään läpi, kun heidän lapsistaan tulee aseväkivallan uhreja"

Rickey Smileyn 19-vuotias tytär Aaryn Smiley loukkaantui sivullisena rattiraivotilanteessa tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa Houstonissa.

Yhdysvaltalaiskoomikko-radiojuontaja Rickey Smiley julkaisi sosiaalisessa mediassa maanantaina 6. heinäkuuta videon, jolla hän kertoi 19-vuotiaan Aaryn-tyttärensä toipuvan paraikaa jouduttuaan ammutuksi. Smileyn mukaan välikohtaus tapahtui edellisen viikonlopun aikana, kun hänen tyttärensä joutui miehen kertoman mukaan osaksi rattiraivotapausta. 

– Olen niin vihainen nyt. En tiedä mitä tehdä. Syy siihen, miksi olen nyt Facebook-livessä, on se, että haluan teidän näkevän sen olevan raakaa ja totisinta totta. Haluan teidän näkevän, mitä vanhemmat joutuvat käymään läpi, kun heidän lapsistaan tulee aseväkivallan uhreja. 

CNN:n mukaan välikohtaus tapahtui Houstonin eteläpuolella kun epäilty avasi tulen punaisiin valoihin pysähtynyttä autoa kohti. Smileyn tytär oli toisessa autossa samoissa liikennevaloissa ja joutui ristituleen. Tilanteessa loukkaantui kolme muutakin uhria, joiden uskotaan selviävän saamistaan vammoista. 

Smiley julkaisi Twitter-tilillään maanantaina päivityksen, jossa hän kertoi tyttärensä selvinneen leikkauksestaan. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Aaryn Smiley julkaisi itse tapahtuneen jälkeen sosiaalisessa mediassa kuvan autonpenkistä, joka oli täysin värjäytynyt verestä. Nainen kertoi myös olevansa kauhuissaan tapahtuneesta. Aaryn Smiley joutuu olemaan tällä hetkellä yksin sairaalassa koronapandemian takia, eivätkä hänen läheisensä saa vierailla hänen luonaan. 

– En tule pääsemään sairaalasta aikoihin taikka pysty kävelemään pitkään aikaan hermostovaurioiden takia. 

– Luodit, jotka menivät läpi jalastani, olivat panssaroituja kivääriluoteja, jotka on tehty menemään läpi mistä vaan (siksi ne menivät läpi myös autosta), Aaryn Smiley kirjoitti päivityksessään. 

Smiley kertoi myös, että yksi luodeista olisi osunut hänen päähänsä, mikäli se ei olisi pysähtynyt auton runkoon. 

– Sanat eivät voi kuvailla kuinka kiitollinen olen nyt siitä, että olen elossa. 

Lue myös:

    Uusimmat