Jengiräppärin lisäksi kahta muuta epäillään Nastolan murhan yrityksestä – poliisilla lisäksi muita epäiltyjä tavoittamatta

Poliisi vaati tänään kello yhdeltä toista miestä vangittavaksi Lahden Nastolassa viime lokakuussa tapahtuneesta murhan yrityksestä epäiltynä.

MTV Uutiset kertoi aiemmin, että tapauksessa on jo vangittu yksi henkilö. Vuonna 1990 syntynyt gangsteriestetiikkaa kappaleissaan viljellyt räppäri ja pienlevy-yhtiön toimitusjohtaja vangittiin teosta epäiltynä viime maaliskuussa. Aiemmin vankilassakin istuneella miehellä on ollut tiiviit yhteydet sittemmin kiellettyyn United Brotherhood -rikollisjengiin, ja hän on kantanut ryhmän liivejä.

Räppäri vapautettiin

Räppäri vapautettiin tänään tutkintavankeudesta hovioikeuden päätöksellä. Miestä epäillään yhä rikoksesta.

Hovioikeuden päätöksestä käy ilmi, että räppäri kiistää olevansa epäilty tekijä tai olleensa rikospaikalla tekoaikaan. Hovioikeuden mukaan poliisin esittämistä seikoista ei käynyt riittävällä todennäköisyydellä ilmi se, että mies olisi epäilty tekijä. Hovioikeus kyseenalaisti myös sen, onko todennäköisiä syitä epäillä kyseessä olevan henkirikoksen yritys.

Käräjäoikeudesta ilmoitettiin lisäksi MTV Uutisille, että vangitsemisoikeudenkäynti vuonna 1996 syntyneen uuden epäillyn kohdalla peruttiin. Päätöksen taustalla voi olla hovioikeuden tämä tuore päätös samaan asiaan liittyen. 

Poliisi ei vieläkään halua kommentoida sitä, liittyykö tutkittu rikos järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja jos liittyy, niin miten. Aiemmin se on kertonut taustalla olevan toisensa entuudestaan tunteneiden henkilöiden välinen tilanne.

Tekoa on kerrottu pidettävän murhan yrityksenä sen suunnitelmallisuuden vuoksi. MTV Uutisten tietojen mukaan tapaukseen liittyy ampumatapaus.

Myös kolmas epäilty poliisin hallussa

Poliisi kertoo, että kahden edellä mainitun henkilön lisäksi se on pidättänyt eilen kolmannen henkilön tekoon liittyen. Tämän osalta vangitsemisesta ei ole päätetty.

– Meillä on vielä muitakin epäiltyjä tähän juttuun, joita ei ole tavoitettu, tutkinnanjohtaja kertoo.

Tutkinnanjohtaja kertoo, että murhan yrityksellä on enemmän kuin yksi asianomistaja. MTV Uutisten tietojen mukaan epäiltyjä uhreja on kaksi.

Maaliskuussa poliisi kertoi, että se on tutkinut tapausta kaikessa hiljaisuudessa noin neljän kuukauden ajan. Syyte rikoksista on määrä nostaa toukokuun loppupuolella.

Kurkista United Brotherhoodin kerhotilaan: Tältä näytti liivijengin olohuoneessa 0:51
Kurkista United Brotherhoodin kerhotilaan: Tältä näytti liivijengin olohuoneessa

Juttua täydennetty 16.4. kello 13.01: Hovioikeus päätti tänään vapauttaa räppärin tutkintavankeudesta.

Juttua täydennetty 16.4. kello 13.45: Lisätietoja hovioikeuden ratkaisusta.

Juttua ja otsikkoa päivitetty 16.4. kello 15.12: Vangitsemisistunto peruttiin.

Lue myös:

    Uusimmat