Jelena Välbe älähti Ustjugovin pimahtamisesta Kläboa kohtaan: "Hän ei lyönyt tyttöä sauvalla päähän"

Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välbe on ollut tuoreeltaan esillä Norjan hiihtotykki Johannes Hösflot Kläboa kritisoivine kommentteineen. Venäjän Sergei Ustjugov ja Norjan Kläbo osuivat toisiinsa torstaina Seefeldissä MM-sprintin välierien ratkaisuhetkillä, kun norjalainen piti sisäkurvin ronskisti kiinni. Kläbo paineli erästä jatkoon, ja jatkosta pudonnut Ustjugov kävi tönimässä häntä.

Välbe sanoi uutistoimisto Tassille muun muassa, ettei "tuomaristo uskalla koskea Norjaan eikä varsinkaan suurimpaan hiihtojumalaan". Tällä hän viittasi maailmanmestaruuden voittaneeseen sprinttiguru Kläboon.

Venäläislehti Sport-Expressin haastattelussa Välbe sanoo urheilijana ja ihmisenä ymmärtävänsä Ustjugovin käytöksen maalissa. Välbe myönsi, ettei vastaavaa olisi saanut tehdä, mutta hänen mukaansa kuka tahansa saattaisi pimahtaa vastaavassa tilanteessa.

Välbe puolusti Ustjugovia kovalla vertauksella.

– Ustjugov ei lyönyt tyttöä sauvalla päähän. Hän työnsi kevyesti olkapäähän, venäläispomo sanoi.

Ustjugov lopulta hylättiin kilpailusta saatuaan tuomarineuvostolta kaksi varoitusta. Ensimmäisen varoituksen Ustjugov sai välierän ohitustilanteessa estämisestä. Toinen keltainen kortti tuli Kläbon tönimisestä maalissa.

Välbe katsoi Kläbon syyllistyneen estämiseen.

– Voittaminen reilun taistelun jälkeen on paljon mukavampaa. Saat silloin paljon enemmän kunnioitusta kaikilta, et vain joukkuekavereiltasi, Välbe heitti.

Lue myös:

    Uusimmat