Psykoterapiakeskus Vastaamon toimitusjohtajan paikalta potkut saaneen Ville Tapion sekä hänen perheenjäseniensä omaisuutta määrätään väliaikaisesti takavarikoitavaksi yli 9,6 miljoonaa euron edestä.
Helsingin käräjäoikeus on määrännyt väliaikaisesti takavarikkoon pantavaksi Ville Tapion, Nina Tapion sekä Perttu Tapion omaisuutta lähes 10 miljoonan euron edestä.
Tapiot, äiti ja poika Ville ja Nina sekä isä Perttu omistivat Vastaamon kokonaisuudessaan kevääseen 2019 asti. Tuolloin sijoitusyhtiö Intera Partners osti enemmistön Vastaamosta.
Hakijana asiassa toimii PTK Midco Oy, joka on Intera Partnersin holding-yhtiö.
PTK Midco on käynnistänyt myös oikeustoimia Tapioita vastaan kevään 2019 yrityskauppaan liittyen.
– Hakija on saattanut todennäköiseksi, että hänellä on edellä mainittu saaminen, josta vastaajat ovat vastuussa yhteisvastuullisesti. On olemassa vaara, että vastaajat kätkevät, hävittävät tai luovuttavat omaisuuttaan taikka menettelevät muulla hakijan saamista vaarantavalla tavalla, oikeuden takavarikkopäätöksessä todetaan.
Takavarikkomääräys on voimassa toistaiseksi.
Rajuja syytöksiä, Ville Tapio kiistänyt
Vastaamo tiedotti eilen toimitusjohtajansa Ville Tapion irtisanomisesta.

