Limujen juominen tuntuu harmittomalta tavalta, etenkin jos ruokavalio muutoin on terveellinen. Limut sisältävät kuitenkin niin paljon sokeria, että teet palveluksen itsellesi, jos tämän paheen onnistut selättämään.
Harrastatko liikuntaa säännöllisesti, syöt paljon kasviksia etkä polta tupakkaa? Suojelet itseäsi siis varsin hyvin kroonisilta taudeilta. Ajatteletkin ehkä, että mitäpä siis yksi limu päivässä haittaisi? Itse asiassa paljonkin.
Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee nimittäin, että ruokavaliosta tulevista kilokaloreista vain viisi prosenttia tulisi lisätystä sokerista. Tämä tulee täyteen jo reilusti alle tölkillisestä tavallista limua, jos muutoin syö 2000 kilokaloria päivässä.
JAMA Internal Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kokonaisen limutölkillisen nauttiminen päivittäin on tarpeeksi nostamaan kuolemaan johtavan sydänkohtauksen riskiä kolmanneksella huolimatta siitä, onko muita riskitekijöitä vai ei.
Jos limut ovat paheesi, kokeile siis seuraavia vinkkejä, joiden avulla voit selättää huonon tapasi.
Jätä yksi limu pois viikoittain
Kuinka monta limua juot viikossa? Jätä tällä viikolla yksi limu pois ja ensi viikolla toinen. Toista niin kauan, kunnes juot vain yhden limun viikossa ja voit luokitella sen niin kuin se kuuluukin luokitella – eli jälkiruoaksi.
Anna terveellisille juomille mahdollisuus
Jos pelkkä hanavesi ei pysty korvaamaan päivittäistä limuasi, kokeile jäävettä ja sitruunaa tai makeuttamatonta teetä. Voit myös sekoittaa hieman sokeroimatonta mehua kivennäisveteen.
Kun mielesi tekee sokeria, tartu hedelmään
Osta viikonloppuisin tai maanantaiaamuna koko viikoksi hedelmiä, jotta sinulla on ensiapu lähellä, kun mielesi alkaa tehdä lisättyä sokeria. Hedelmissä on paljon vähemmän sokeria kuin monissa teollisissa elintarvikkeissa ja ne on paketoitu hyvin yhteen kuitujen kanssa. Näin verensokerisi pysyy tasaisena ja pysyt kylläisenä.
(MTV LIFESTYLE)
Lähde: News.com.au
Uusimmat
-
14:32
Janne Puhakan kuolemaa tutkitaan nyt murhana
-
14:31
Taloustieteen Nobel-palkinto myönnettiin maiden varallisuuseroja tutkineelle kolmikolle
-
14:25
Henkirikoksen uhriksi joutunut Janne Puhakka ja norjalainen puoliso elivät yhdessä aktiivista elämää ja hehkuttivat toisiaan
-
14:21
Petolliset-sarjan Cristal Snow muistelee traagisesti menehtynyttä Janne Puhakkaa
-
14:16
Tällainen on syyslomaviikon sää
-
14:08
Miehen epäillään tappaneen puolisonsa Kuopiossa – otettiin läheltä kiinni
-
13:57
Poliisi pyytää vihjeitä ampumatapauksesta: Huomasitko jotain Jyväskylän Helokantiellä?
-
13:43
Suomalaiskuljettaja tokeni voimakkaiden antibioottien avulla lähtöviivalle – ura päättyi MM-pronssiin
-
13:42
Ulkoministeri Valtonen: Suomi tuomitsee itsestäänselvästi iskut YK:n rauhanturvaajia vastaan
-
13:30
SDP:n Harakka: Hallituksen syytä poistua X:stä
-
13:28
Tämä kaikki ex-kiekkoilija Janne Puhakan traagisesta kuolemasta tiedetään
-
13:26
Hevonen joutui kolariin ja lopetettiin Sastamalassa – poliisi varoittaa kuskeja häikäistymisestä
-
13:24
Nordealla oli jälleen tekninen häiriö
-
13:06
"Pahannäköisiä lonkeroita" – kartta näyttää Venäjän Kurskin hyökkäyksen tulokset
-
12:30
Janne Puhakan elämä päättyi henkirikoksen uhrina – näin hän kertoi pukukopin homovitsailusta kirjassaan: "Voinko jatkaa uraani?"
-
12:05
Janne Puhakka avautui kaapista tulemisestaan MTV Uutisille vuonna 2022: "Tietynlainen helpotus"
-
11:57
Surmatun ex-liigakiekkoilija Janne Puhakan sanat jäivät Tero Lehterän mieleen – tapasi valmennettavansa vain päiviä sitten
-
11:49
Janne Puhakan viimeinen somepäivitys täyttyi suruviesteistä: "Järkytys on suuri"
-
11:39
Tunnistatko kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet? Yksi virhediagnoosi erityisen yleinen
-
11:38
Janne Puhakan tähdittämä Petolliset-finaali jää esittämättä – näin kanava vastaa
-
Lataa lisää