Henkinen kriisinkestävyys on yksi yhteiskuntamme toiminnan kulmakivistä, toteaa professori Jarno Limnéll Aalto-yliopistosta.
Henkisellä kriisinkestävyydellä tarkoitetaan koko yhteiskunnan kykyä ja valmiutta kestää kriisitilanteiden henkiset paineet ja selviytyä niiden vaikutuksilta. Koronapandemian pitkittyessä henkinen kriisinkestävyytemme joutuu todelliseen testiin, mutta oikeilla toimenpiteillä olemme kriisin jälkeen aiempaa sietokykyisempi ja henkisesti vahvempi yhteiskunta.
Varautuminen jo ennen kriisiä on olennaista
Kansainvälisissä tutkimuksissa kiinnitetään tällä hetkellä erityinen huomio eri yhteiskuntien kriisinsietokyvyn arvioimiseen. Miten yhteiskunnat toimivat poikkeuksellisessa tilanteessa ja miten henkinen ilmapiiri kyetään ylläpitämään pitkittyvän kriisin keskellä?
Huomioitavaa tutkimustuloksissa on henkisen kriisinsietokyvyn rakentuminen jo ennen kriisiä, normaalioloissa. Toimiva ja luottamusta ilmentävä yhteiskuntajärjestelmä sekä varautuminen ennen kriisiä ovat keskeisiä tekijöitä henkiseen kriisinkestävyyteen varsinaisen kriisin aikana.
Keskeisiä henkisen kriisinkestävyyden ylläpitämisen tekijöitä ovat ihmisten keskinäinen luottamus, viranomaisten ja poliitikkojen viestintä sekä kansalaisten vastuullinen toiminta poikkeuksellisessa tilanteessa, poikkeusoloissa.
Luottamusyhteiskunnan merkityksestä on Suomessa puhuttu paljon, ja kriisitilanteessa tämä luottamuspääoma yhteiskunnan toimivuuteen, viranomaisiin ja poliittisiin päättäjiin sekä kansalaisten keskinäisen toimintaan käytännössä mitataan.
On luonnollista, että poikkeusolojen aikana ihmiset ovat hyvin tiedonjanoisia ja kaipaavat selkeitä toimintaohjeita. Usko tilanteen muuttumisesta paremmaksi ja myös ikävien toimenpiteiden välttämättömyyden ymmärtäminen vaikuttavat henkiseen jaksamiseen.
Aktiivisen, rehellisen ja avoimen viestinnän merkitys korostuu, etenkin alati kasvavan mis- ja disinformaation keskellä. Dis-informaatio tarkoittaa tietoisesti levitettävää väärää informaatiota, mis-informaatio vahingossa tai huolimattomuuttaan levitettyä väärää tietoa.
Kriiseistä on otettava oppia
Kriisit ovat raskaita, mutta samalla ne ovat parhaita valmiuden kehittäjiä.
On selvää, että kriisit eivät pääty pandemiaan tai yksittäisen psykoterapiakeskuksen tietomurtoon. Nopeasti muuttuvassa maailmassa pienemmät ja suuremmat yhteiskunnalliset häiriötilanteet näyttäytyvät asiantuntija-arvioiden mukaan yhä useammin. Tähän reagoiminen edellyttää kahta asiaa.
Ensinnäkin kriiseistä on otettava oppia ja parannettava varautumista sen mukaisesti. Olemme koronakriisin aikana saaneet konkreettisia esimerkkejä siitä, miten varautuminen on huomattavasti halvempaa kuin kriisin hoito. Tämä pätee niin biologisiin kuin digitaalisiin viruksiin, informaatiovaikuttamiseen sekö osallisuuteen ja osallistumiseen yhteiskunnassa. Yksi koronaepidemian opetuksista onkin tärkeys panostaa tulevien kriisien ja häiriötilanteiden ennakointiin – ja varautua niihin.
Kriisin jälkeistä aikaa on ajateltava jo nyt
Toiseksi, kriisin jälkeiseen toipumiseen on kiinnitettävä huomiota jo kriisin aikana. Toipuminen vie aikansa niin yhteiskunnalla kuin ihmisillä. Ei pidä vähätellä päättävässä asemassa olevien ihmisten vastuuta viestinnässä ja viestin välityksessä. Vaikka se voi tuntua toissijaiselta, lupauksella paremmasta tulevaisuudesta on valtava henkinen ja psykologinen merkitys.
Juuri nyt moni on yksin, oman asuntonsa vankina. Vastaavaa poikkeustilaa ovat Suomessa kokeneet lähinnä sotaveteraanit ja heidän sukupolvensa. Vaikka sitä ei riittävän usein ääneen sanota, on selvää, että tällä kaikella on valtava vaikutus meidän jokaisen jaksamiselle.
Juhlapuheissa mainittu henkinen kriisinkestävyys konkretisoituu jokaisessa perheessä, kun hermojen kestävyyttä mitataan ja pitkäjänteisyys laitetaan koetukselle. Entisaikojen yhteisöllisyyttä tarvitaan jälleen.
"Moni on löytänyt itsestään sisäisen auttajan"
Koronakriisissä toisiaan tukevasta Suomesta voi tulla merkittävä yhteinen sukupolvikokemus.
Moni sellainen, joka oli jo luullut menettäneensä roolinsa yhteiskunnassa, on viime aikoina löytänyt itsestään sisäisen auttajan. Työtön insinööri on vastannut henkistä tukea kaipaavan puheluihin. Väsynyt duunari on käynyt ikääntyneen naapurin puolesta kaupassa ja pienituloinen perheenisä ja -äiti on tilannut ensimmäistä kertaa lähiravintolasta kuljetuspalvelun kautta.
Jokaisessa pilvessä on hopeareunus, ja tällä kertaa uskon että se on yhteisöllisyys. Suomalainen auttaa aina suomalaista, lähimmäinen lähimmäistä. Latinalaisen sanonnan mukaan ihminen on ihmiselle susi, mutta hädässä näyttää siltä, että ihminen on lopulta kuitenkin ihmiselle ihminen.
Jarno Limnell on kyberturvallisuuden työelämäprofessori Aalto-yliopistossa ja sotatieteiden tohtori.