33 laitonta muovia polttavaa tehdasta ja valtava määrä jätettä – pienestä kylästä tuli koko maailman muoviongelman symboli

Malesiasta tuli koko maailman roskien ykkösmaa ja pienestä kylästä muoviongelman symboli 0:30
Muovijäte on valtava ongelma Malesian lisäksi Thaimaassa, Vietnamissa ja Indonesiassa. Kuvat ovat Indonesiasta.

Kun Kiina päätti lopettaa muovijätteen maahantuonnin, Malesiasta tuli koko maailman roskien ykkösmaa. Sitten 30 000 asukkaan Jenjaromista muodostui symboli koko maailman muoviongelmalle, kertoo BBC.

Useat Jenjaromissa asuvat ihmiset huomasivat viime kesällä uuden ilmiön: Öisin ilmassa tuoksui pistävä haju, josta monet saivat oireita, kuten yskää ja ihottumaa. 

– En voinut nukkua öisin, koska haju oli niin kamala. Minusta tuli zombi, olin niin väsynyt, kommentoi Malesian Jenjaromissa asuva Ngoo Kwi Hong BBC:lle.

Ngoo sai vasta oireiden alkamisen jälkeen tietää, että hänen kotinsa lähelle oli yllättäen perustettu useita laittomia muovinkierrätystehtaita.

Kiina lopetti maahantuonnin

Vuonna 2017 Kiina päätti lopettaa ulkomailta tulevan muovijätteen maahantuonnin. Sinä vuonna pelkästään Kiina oli ottanut vastaan seitsemän miljoonaa tonnia muovijätettä.

Näin ulkomaiden, pääasiassa Britannian, Yhdysvaltojen ja Japanin muovijätteen oli päädyttävä jonnekin. Siitä paikasta tuli Malesia.

Vuonna 2018 pelkästään kuudessa kuukaudessa Malesia otti vastaan 754 000 tonnia muovijätettä. 

Pian Jenjaromiin oli pystytetty 33 laitonta muovinkierrätystehdasta, jotka toimivat ilman vaadittavia lupia ja polttivat muovijätettä.

Kyläläiset saivat tietää vasta myöhemmin

Jenjaromin asukkaat saivat tietää tehtaista hajun perusteella. 

– Aloin kärsiä pahoinvoinnista ja minua yskitti. Tulin todella vihaiseksi saatuani tietää, että oireeni johtuivat tehtaista, Daniel Tay kommentoi BBC:lle.

Muovijätteestä tehdään tyypillisesti pellettejä, jotka voidaan käyttää uudelleen muovintuotannossa.

Kaikkea muovia ei kuitenkaan pystytä kierrättämään. Laillisesti toimiva muovinkierrätystehdas lähettää kierrätettäväksi sopimattoman muovin jätteenlajitteluun, mikä on maksullista.

Laittomat kierrätystehtaat ratkaisevat ongelman ilmaisin keinoin, kuten hautaamalla muovin tai polttamalla sen. 

Hallitus puuttui toimintaan

Malesian hallitus päätyi sulkemaan Jenjaromin 33 laitonta muovinkierrätystehdasta. Niiden jäljiltä Jenjaromiin jäi 17 000 tonnin jätevuori.

Viranomaiset tarttuivat kierrätystehtaiden jättämään 17 000 tonnin muovijätteeseen, mutta BBC:n mukaan 4 000 tonnia odottaa edelleen kierrättäjäänsä.

– Kukaan ei halua jäljelle jäänyttä jätevuorta, koska muovi on saastunutta, kommentoi energian, teknologian, tieteen, ympäristön ja ilmastonmuutoksen ministeri Yeo Bee Yin.

Malesian hallituksella on muutamia vaihtoehtoja muovivuoren siivoamiseksi. Niistä paras olisi lähettää muovi sementtitehtaalle, jossa ne voitaisiin polttaa. Tämä vaihtoehto tosin tulisi myös maksamaan paljon Malesialle.

Ministeri Yeon mukaan maahantuotua muovia ei luokitella laadun mukaan. Siksi etukäteen ei tiedetä, kuinka paljon kierrätettävästä muovista on hyvälaatuista. 

Ministeri Yeo sanoo, että tätä järjestelmää tulee muuttaa. Muuten mistä tahansa kylästä voi tulla seuraava Jenjarom. 

Lue myös:

    Uusimmat