Mainos

Jari-Matti Latvalan vatsa meni sekaisin – "Onneksi pääsee nukkumaan"

5:00

Jari-Matti Latvala saapui voipuneena Walesin MM-rallin yötauolle perjantai-iltana.

Toyota-kuljettaja Latvala on kilpailussa kolmantena yhdeksän ajetun erikoiskokeen jälkeen. Latvala on jäänyt reilut puoli minuuttia kilpailua johtavasta tallikaveristaan Ott Tänakista, mutta toisena olevaan Thierry Neuvilleen tuurilaisella on matkaa vain 2,5 sekuntia.

Latvala ei ollut täydessä iskussa iltapäivän kolmella erikoiskokeella.

– Minulla meni maha sekaisin. En tiedä, mikä siinä oli – varmaan ruoassa oli jotain. Minulla oli huono olo koko ajan ja se vaikutti ajamiseen. En oikein pystynyt keskittymään kunnolla, Latvala totesi MTV Sportille.

– Sen vuoksi tuli virheitä, ja menetimme liikaa aikaa. Onneksi maha rauhoittui ja sain koottua itseni viimeiselle pätkälle. Onneksi nyt pääsee nukkumaan, ja huomenna olen ihan uusi mies, Latvala jatkoi.

Latvalan Toyota Yaris WRC -auto oli ottanut hieman iskuja vastaan iltapäivän lenkillä.

– Vedin yhden shikaanin pitkäksi pitkällä erikoiskokeella, koska keskittyminen ei ollut kunnossa mahan reistailun vuoksi. Ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin vetää päin paaleja.

Latvala jakoi kehuja tiimitoverilleen Tänakille, joka jahtaa jo neljättä perättäistä voittoaan.

– Ott on ajanut tosi hyvin, mutta tässä rallissa voi tapahtua mitä tahansa. Kelin vaihtelun vuoksi yhtäkkiä voi tulla isojakin eroja. Olemme kiinni hyvässä tuloksessa, jonka haluan pitää, Latvala painotti.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.