Sami Pajari on saamassa upean mahdollisuuden ensi kaudella rallin MM-sarjassa.
Pajari on päässyt jo kuluvalla kaudella antamaan näyttöjä Toyotan Rally1-autolla, ja suomalainen on onnistunut käyttämään nämä näyttöpaikat erinomaisesti hyväkseen.
Suomen MM-rallissa elokuussa Pajari säväytti upealla suorituksellaan ja oli lopulta yleiskilpailussa peräti neljäs. Myös Chilen MM-rallissa Pajari onnistui mainiosti ja oli yleiskilpailussa kuudes.
Keski-Euroopan MM-rallissa Pajari ajoi jälleen hyvää viikonloppua, kunnes hän sortui viimeisenä ajopäivänä ajovirheeseen ja romutti autonsa. Kokonaisuutta arvostellessa Pajarin arvosana kääntyy kuitenkin selvästi plussan puolelle.
LUE MYÖS: Sami Pajari hämmästeli ulosajoaan – asiantuntijalla epäilyksiä suomalaiskuskin näkemyksestä
Vahvojen huhujen mukaan Pajari on saamassa suuren mahdollisuuden ensi vuonna Toyotan Rally1-auton ratissa ja kilpailuja lienee pääluokan puolella luvassa vielä tätäkin kautta enemmän.
– Sami on ajanut kyllä hyvän kauden ja hänellä on vielä mahdollisuus ajaa WRC2-luokan mestaruudesta. Hän ajoi hienosti Jyväskylässä ja Chilessä. Valitettavasti Keski-Euroopassa tuli sitten pieni ulosajo, mutta ennen sitä hän ajoi hyvää ja tasaista kisaa, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kehui.
Pajari teki Keski-Euroopassa virheen, mutta se oli hänelle vasta ensimmäinen laatuaan Rally1-auton ratissa.

