Jari-Matti Latvala yllättyi uudesta MM-rallista – vihjaa voittosaumoista: "Tykkään"

Argentiinan MM-rallissa vauhtia ja vaarallisia tilanteita 3:16
Videolla ennakko: Argentiinan MM-rallissa vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Kehnon alkukauden rallin MM-sarjassa ajanut Jari-Matti Latvala hakee tämän viikon Argentiinan osakilpailusta ehjää suoritusta. Onnistuminen palauttaisi itseluottamuksen, jolla tuurilainen voisi pyrkiä takaisin voittokamppailuun reilun kahden viikon kuluttua ajettavassa Chilen osakilpailussa.

–  Äkkiseltään voisi sanoa, että Chilen kisa on kuin Walesin ralli, mutta kuivissa olosuhteissa. Siellä on videoiden perusteella hyvin samanlaista metsäautotietä, joka on kovapohjaista, Latvala analysoi.

–  Itseni ainakin yllätti, että siellä on ihan mäntymetsää ja tiet on tehty koviksi kuorma-autoja varten. Sinne on ajettu myös mursketta, eikä reunoilla ole kiviä. Näkymä on kuin Walesissa, mutta aurinko paistaa.

Argentiinassa Latvalan on ajettava tavallista tarkemmin, sillä autoa ei ole vara rikkoa pahasti. Tiimit eivät nimittäin voi huollattaa kalustoaan Euroopan tehtaillaan Etelä-Amerikan kisojen välissä.

–  Argentiina on haastavampi ja rajumpi ralli. Varmasti myös siellä mennään kovaa, mutta yltiöpäisiin riskeihin ei ole varaa, Latvala pohtii Etelä-Amerikan kisojen eroja.

–  Tykkään Chilen tiestöstä. Walesin ralli on aina sopinut minulle, joten uskon, että myös Chilessä on mahdollisuus menestyä. Uskon, että voin jo Chilessä tapella voitosta, jos saan tällä viikolla pitkästä aikaa hyvän rallin alle.

Lue myös:

    Uusimmat