Jari-Matti Latvala, 35, tavoittelee tosissaan paluuta rallin MM-sarjaan tehdaskuljettajaksi. Mikäli Latvala onnistuu tavoitteessaan, hän aikoo omistautua 110-prosenttisesti työlleen – ehkä ensimmäisen kerran MM-ralliurallaan.
Latvalan on tarkoitus ajaa ensi kauden MM-sarjassa yksityisohjelma, jonka hän oli alun perin suunnitellut tälle kaudelle. Nämä suunnitelmat ja MM-rallikausi 2020 menivät täysin uusiksi koronakriisin vuoksi.
Ensi kaudella ajamiensa muutamien kilpailujen aikana Latvala pyrkii antamaan näyttöjä, jotka mahdollistaisivat tehdaspaikan kaudelle 2022. Mieluisin vaihtoehto olisi paluu Toyotan rattiin, mutta muitakin vaihtoehtoja olisi Latvalan mukaan harkittava, mikäli sellaisia tulisi eteen.
– Jos tulee mahdollisuus palata, tiedän, että minun täytyy antaa 110 prosenttia rallille. En voi tehdä tai ajatella mitään muita juttuja – vain rallia, Latvala sanoo DirtFish-sivustolle.
– Urani aikana olen alkanut tehdä erilaisia asioita siinä sivussa, koska olen valmistautunut siihen päivään, kun en ajakaan enää ammattilaisena. Silloin on oltava jotain muuta, ettei putoa tyhjän päälle tilanteeseen, jossa ei ole mitään tekemistä.
"Erilaisilla asioilla" Latvala tarkoittaa muun muassa liiketoimintaansa historic-autojen parissa, joita hän rakentaa pajallaan Tuurissa.
– Kun katson nyt jälkikäteen uraani, kaikki nämä muut asiat veivät ehkä hieman energiaani ja sitoutumistani. Tiedän, että jos nyt palaan, minun täytyy ajaa rallia 110-prosenttisesti. Ei voi olla mitään muuta kuin ralli.

