Toyotan Jari-Matti Latvala ajoi ensimmäisenä Thierry Neuvillen onnettomuuspaikalle Chilen MM-rallissa.
Neuville ajoi rajusti ulos lauantain toisella erikoiskokeella. Belgialaiskuljettajan Hyundai osui nypyn ylityksen jälkeen penkkaan ja lähti pyörimään hurjasti katon kautta ympäri soratiellä.
Neuvillen autoa ei ollut siirretty kokonaan pois tieltä, kun Latvala ajoi paikalle. Toyota-kuski onnistui kuitenkin väistämään kyljellään olleen Hyundai i20 WRC:n.
- Se on hankala paikkaa. Siinä tullaan nopeaa osuutta ja se houkuttaa ajamaan kaasu pohjassa nypyn yli. Auto hyppää, ei siinä mitään, mutta tie menee sumppuun (kapenee) aukealla paikalla, Latvala kertoi.
- Minulle näytettiin jotain keltaista liiviä ja hämäännyin, että mikä on tilanne. Sen jälkeen minäkin menin nypyltä vähän sivuun. Thierryn auto oli osunut aika kovaa, koska auto oli 50 metriä myöhemmin tiellä, Latvala lisäsi.
Neuville ja kartanlukija Nicolas Gilsoul vietiin onnettomuuspaikalta sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Hyundai tiedotti lauantai-iltana Suomen aikaa, että Neuville ja Gilsoul selvisivät tilanteesta mustelmilla.
Latvalan lauantaiaamu oli muutenkin tapahtumarikas. Ensimmäisellä pätkällä suomalaiskuski jumittui tallikaverinsa Kris Meeken taakse ja menetti aikaa noin 20 sekuntia.
– Kris oli mennyt nurin pätkän alkupuoliskolla noin kolmen kilometrin kohdalla. Hän pääsi jatkamaan, ja saimme hänet kiinni kilometri myöhemmin. Ajoimme hänen perässä seuraavat neljä kilometriä.
– Yritin mennä niin lähelle kuin pääsen, jotta pääsisin ohi, mutta kiviä satoi lasiin ja konepeltiin. Miikka (kartanlukija Anttila) sanoi jo vieressä, että saamme aikahyvityksen. Rupesin hermostumaan ja sanoin Miikkalle, että mene radioon. Mutta sitten Kris antoi meille tietä, Latvala kertasi.
Latvala ajaa kilpailussa kolmantena 51 sekunnin päässä Chilen rallia johtavasta tallikaveristaan Ott Tänakista. Kilpailun tuomaristo ei ole vielä päättänyt, saako Latvala aikahyvityksen siitä, että suomalainen joutui hidastamaan vauhtiaan Meeken takana.
Lauantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta huoltotauon jälkeen.
Uusimmat
-
14:46
Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui, Suomi? Euroviisujen peesaajasta tuli edelläkävijä ja ilmiöiden luoja
-
14:42
Oikeus hylkäsi syytteet perussuomalaisten vaalimainosten poistamisesta
-
14:37
Ukrainan puolustusministeriö: Venäjä on aloittanut maahyökkäyksen Harkovan alueella
-
14:31
MTV seuraa: Kalle Rovanperä hyvissä asemissa, Ogierilla ongelmia – Portugalissa huima sekuntitaistelu
-
14:22
Kauppojen henkilökuntaa uhkaillaan ja häiritään yhä enemmän – järjestöt vetoavat yrityslähestymiskiellon puolesta
-
14:11
Televisiosta tutun pariskunnan luksuslukaali myynnissä – hintapyyntö 1,8 miljoonaa euroa!
-
14:10
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
14:01
Anni Ihamäen poika pääsi ripille – päivänsankari sai ristiäisissä kirjoitetut terveiset
-
13:58
Helsingin Satama teki tiukan ratkaisun taksiliikenteestä
-
13:57
Poliisi otti kiinni aseen kanssa liikkuneen miehen Parkanossa
-
13:55
Espoossa useita epäilyttäviä tulipaloja – poliisi pyytää havaintoja
-
13:44
Kanadalle todella nimekäs NHL-vahvistus
-
13:29
Naapuri kuuli seinän takaa huolestuttavia ääniä – asunnossa tapahtui raaka murha perheen läsnä ollessa
-
13:26
Leijonien MM-pelaajasta levisi kaljotteluhenkinen kuva kisa-avauksen alla – näin hän kommentoi
-
13:24
Jopa +24 – ensi viikolla kesä koko Suomeen! Jenna Salminen: Lämmön vastapainona ikävä ilmiö
-
13:22
Kokkolassa kateissa ollut iäkäs nainen löytynyt
-
13:13
Leijonien kokoonpano MM-avaukseen selvillä – ensikertalaisia kärkiketjuissa
-
13:04
Espanjalaisseuran 20-vuotias lupaus koomassa – vakava onnettomuus kotioloissa
-
12:50
YK: Rafahista paennut yli 100 000
-
12:35
Ilves siirtyy Tommi Niemelän aikaan – uusi päävalmentaja esiteltiin Tampereella
-
Lataa lisää