Toyota-tähti menetti tuskallisen paljon aikaa – Jari-Matti Latvala selvitti, miksi homma ei hoitunut kuin Suomessa
Toyotan Elfyn Evans koki karvaan pettymyksen Monte Carlon MM-rallissa lauantaina.
Evans oli mukana voittokamppailussa tallikaverinsa Sebastien Ogierin ja M-Sport Fordin Sebastien Loebin kanssa. Mutta aamupäivän lenkin viimeisellä pätkällä walesilainen teki kohtalokkaan virheen.
Mestarisuosikkeihin lukeutuvan Evansin auton etukulma otti mutkan leikkauksessa osumaa penkkaa, minkä johdosta Toyotan uusi hybridikilpuri valui perä edellä jyrkkään rinteeseen.
Jos vastaavanlainen ulosajo olisi tapahtunut Suomen MM-rallissa, auto olisi nostettu nopeasti takaisin tielle. Liina kiinni auton keulaan ja katsojien köydenvetotalkoot olisivat hoitaneet homman hetkessä.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut Ranskassa. Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala selvitti MTV Urheilulle, miksi Evansin auton nostamisessa meni aikaa parikymmentä minuuttia.
– Järjestysmiehet eivät päästäneet ihmisiä auttamaan. He pelkäsivät, että jos katsojat tulevat tielle, ihmisiä ei voi enää hallita. He pelkäsivät, ettei kukaan jää auton alle, Latvala sanoi.
– Kun erikoiskoe pysäytettiin, anoimme lupaa sille, että yleisö pääsee työntämään. Sitten he pääsivät heti takaisin tielle. Siinä ei ollut mitään ongelmaa, tuurilaispomo lisäsi.
Evansin ulosajo sattui Sisteronin erikoiskokeella, joka oli päivän haastavin pätkä lumen ja jään vuoksi. Virhe sattui kuitenkin täysin kuivalla tiellä.
– Elfyn oli selvittänyt jäisen ja vaikeimman osuuden ja päässyt paremmalle tielle. Se on harvinaista, että virhe tulee siinä vaiheessa. Ehkä hän jarrutti liian myöhään ja unohti, että alla on talvirenkaat.
Latvalan johtama tiimi lähtee Evansin ulosajosta huolimatta hyvistä asetelmista Monte Carlon MM-rallin viimeiseen kilpailupäivään. Kahdeksankertainen maailmanmestari Sebastien Ogier starttaa sunnuntain neljälle erikoiskokeelle 21,1 sekunnin johtoasemassa ennen M-Sport Fordin Sebastien Loebia. Lauantaina kaksi pohja-aikaa ajanut Kalle Rovanperä on puolestaan neljäntenä.
– Pitää olla tyytyväinen, koska johdamme kilpailua. Sebastienien välillä on ollut kovaa kilpailua, mutta homma hieman ratkesi Sisteronissa, kun Ogier onnistui ajamaan Loebia paremmin liukkaan osuuden.
– Kallekin on saanut paremmin ajamisesta kiinni. Se oli ilo nähdä, että vauhtia on nyt löytynyt, Latvala summasi.
Katso pääkuvan videolta Elfyn Evansin ulosajo.
Uusimmat
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
22:58
Raju hyökkäys elokuvateatterissa – nyrkkeilijä pieksi katsojan silmittömällä tavalla
-
22:53
MTV Uutiset Saksassa: Yksi Stubbin vierailun Suomi-teema upposi isäntiin kuin kuuma veitsi voihin
-
22:53
Hämmentävä episodi kesken huippuvaarallisen tilanteen Mestarien liigan suurottelussa – "Ei voi mennä läpi"
-
22:34
Suutelukohussa ryvettynyt jalkapallopomo joutuu oikeuden eteen
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
20:33
Boeing jälleen pulassa – lentokone kynti Turkissa asfalttia, kun nokkateline irtosi
-
Lataa lisää