Jari Isometsältä kylmäävä nosto Planican mitalitaistosta – "Tulosluettelo olisi ollut toisen näköinen"

Ebba Andersson toteutti unelmansa maailmanmestaruudella – "Halusin olla ensimmäisenä suksienvaihdossa" 1:27
Ebba Andersson toteutti unelmansa maailmanmestaruudella – "Halusin olla ensimmäisenä suksienvaihdossa."

MTV Urheilun hiihtoasiantuntija Jari Isometsä ei pidä Planicassa nähtyjä olosuhteita MM-kisojen arvoisina. Hän huomauttaa, että maailmanmestaruuteen hiihtänyt Ebba Andersson olisi voinut jopa menettää pelin kaatumisessaan sohjoisella ladulla.

Kaatumisia nähtiin vähemmän yllättäen jälleen, kun vuorossa oli lauantaina naisten 7,5+7,5 kilometrin yhdistelmäkilpailu. Planican kisalatu oli taas suolaamisesta huolimatta plussakelissä sohjoa, ja hiihtäminen oli vaikeampaa.

Kisaa oli käyty vasta reilu minuutti, kun useat hiihtäjät törmäsivät ja vetivät nokalleen kaarteessa, mukaan lukien Suomen Eveliina Piippo.

Myöhemmin kaatuneita olivat Yhdysvaltain Rosie Brennan, jolta lähti perinteistä hiihdettäessä alamäessä toinen suksikin irti, ja Ruotsin Ebba Andersson, joka pyllähti vapaan osuudella. Brennan menetti pelinsä rytäkässään, mutta kärkinainen Andersson pystyi jatkamaan kaatumisensa jälkeenkin vakuuttavaan voittoon tehtyään jo aiemmin reilun eron muihin.

– Harmittaa kyllä, että olosuhteet ovat sohjoiset ja huonot, kun puhutaan maailmanmestaruuskisoista. Olosuhteet näyttelevät jonkinnäköistä osaa ja meinasivat jopa naisten kisan ratkaista. Siinä jos olisivat Ebba Anderssonilta kaatuessa välineet rikkoutuneet, tulosluettelo olisi toisen näköinen.

– Mutta näillä mennään. Näitä kaatumisia tulee jatkossakin.

"Nyt etsitään mahdollisesti neljättä viestihiihtäjää"

Eveliina Piippo kertasi yhdistelmäkisan kaatumistaan – "Siellä sitten oltiin lumessa" 1:11
Eveliina Piippo kertasi yhdistelmäkisan kaatumistaan – "Siellä sitten oltiin lumessa."

Piippo oli kaatumisensa jälkeen hetkellisesti sijalla 46, mutta nousi lopulta 15:nneksi.

– Piipolta oli kyllä hyvä hiihto. Hän hiihti itsensä viestijoukkueeseen, olkoonkin että jo ennen kisojen alkua oli ennakoitu, että hän tulee olemaan yksi viestihiihtäjistämme.

– Nyt etsitään mahdollisesti neljättä viestihiihtäjää riippuen siitä, millaisia (keskeyttäneen) Anne Kyllösen astmavaikeudet ovat. Jos se on Jasmi Joensuu, pitää miettiä järjestystä, millä mennään, mutta se on vielä spekulaatiota.

Selkeinä niminä viestiin pidetään Kerttu Niskasta ja Krista PärmäkoskeaJohanna Matintalokin on ollut viestikaavailuissa, mutta torstain sprintin heikko suoritus nostatti hänen iskukyvystään huomattavia kysymysmerkkejä.

"Vähän liikaakin odotuksia"

Kerttu Niskanen taisteli aivan loppuun saakka MM-pronssista – "Hiukan harmittaa" 2:11
Kerttu Niskanen taisteli loppuun saakka MM-pronssista – "Hiukan harmittaa."

Kerttu Niskanen sijoittui yhdistelmäkisassa parhaana suomalaisena viidenneksi. Hän jäi norjalaisesta pronssimitalistista Astrid Öyre Slindistä lopulta 8,3 sekuntia, ja edelle painoi myös Saksan Katharina Hennig kolmen sekunnin turvin.

– Kun jää joitakin hulluja sekunteja pronssimitalista, kyllähän siitä on ihan hyvät paperit annettava.

– Mutta odotukset Kertunkin kohdalla ovat aina mitalissa. Etukäteen ajattelin, että yhdistelmäkisa on mitalisauma – en kuitenkaan missään nimessä pitänyt sitä varmana mitalina, vaan että on mahdollisuuksia. Ehkä tähän kisaan ladattiin vähän liikaakin odotuksia.

Isometsä huomauttaa, että huipulla kovia menijöitä on useampia muitakin. Niskanen osoitti hänelle, että kunto on ihan hyvällä mallilla, ja saa asiantuntijalta kiitettävän kokonaisarvosanan.

– Se oli ihan tasapainoinen, hyvä suoritus. Vapaan hiihtäminen oli jopa parempaa kuin osasin odottaakaan, perinteinen puolestaan vähän vaisumpaa.

– Ajattelin tosin etukäteen, että Kerttu olisi se perinteisen osuuden aktiivinen hiihtäjä, joka yrittää tehdä eroja. Sitähän me ei nähty, vaan päinvastoin lopussa se, että meinasi tippua väkisin porukasta. Se oli yllättävää.

Isometsä kuitenkin lisää, että urheilija tuntee päivän vireensä hiihtäessä, eikä Niskanen voinut lähteä perinteisellä tekemään ratkaisuja, kun hänellä oli osuuden lopussa vaikeuksia pysyä kyydissäkin.

Pärmäkoskelle ei Planicasta henkilökohtaista mitalia tulossa

Suksienvaihtoon kahdeksantena tullut Krista Pärmäkoski pystyi loppuvaiheilla puristamaan itsensä kuudenneksi. Ero kisan vitoseen Niskaseenkin oli selvä, 26 sekuntia. Voittaja Anderssonista Pärmäkoski jäi minuutin ja 22 sekuntia.

– Totuus oli, että erollisesti ollaan aika kaukana. Jos ajatellaan henkilökohtaista mitalia, tämän hiihdon perusteella sitä ei ole tulossa.

– Kun vapaalla tuli minuutin verran häviötä keulahiihtäjille ja seuraava henkilökohtainen matka on vapaan kymppi, eihän se mitali realismia ole.

Kirkkoreissulle Isometsä ei kuitenkaan ounastelunsa kanssa lähde.

– Kristakin on sellainen urheilija, että ei voida sanoa, että ei missään nimessä saa mitalia. On täysin mahdollista, että vire paranee. Hänen hiihtäminensä oli kuitenkin jotakuinkin sellaista kuin viime ajat ovat osoittaneet.

Krista Pärmäkosken oli annettava siimaa perinteisen osuudella – "Kuudes sija oli maksimisuoritus" 1:46
Krista Pärmäkosken oli annettava siimaa perinteisen osuudella – "Kuudes sija oli maksimisuoritus."

"Voi ottaa Rukan tulokset esiin"

Kauden aiempaa trendiä noudatteli myös se, mitä kisan ruotsalainen kärkikaksikko, Andersson ja hänestä 22 sekuntia jäänyt Frida Karlsson, iski ladulle.

– Tämän päivän tulosluettelo kuvaa aika lailla koko kauden kokonaisuutta. Voi ottaa Rukan kisojen tulokset esiin ja alkaa katsomaan. Ebba voitti (maailmancup-avauksen 10 kilometrin perinteisellä) ja Frida oli toinen, ja takaa-ajossa meni toisinpäin. Ebbahan ei Tour de Skillä ollut ja Frida taas oli ja voitti sen.

–  Nuo kaksi hiihtäjää, kun otetaan koko kausi pakettiin, ovat kaksi ensimmäistä. Alkaa nyt siltä näyttämään, mitä ennen kisoja arvioinkin, että Ruotsi vie kaikki naisten kultamitalit.

Slindin satutarina

Mutta sananen vielä norjalaisesta pronssimitalistista, vastikään 35 vuotta täyttäneestä Astrid Öyre Slindistä. Hänelle kyseessä oli uran ensimmäinen naisten arvokisastartti ja hän otti heti jalometallia kaulaansa.

Slind, jolla on myös kilpaa hiihtäviä sisaruksia, ei ollut hiihtänyt ennen viime joulukuuta maailmancupissa kisaakaan sitten kevään 2014. Hän keskittyi välissä pitkän matkan kilpailuihin, kunnes palasi maailmancupiin tänä sesonkina, ja ylsi jo palkintokorokkeelle tammikuun lopussa Les Rousses'ssa, jossa hän oli 20 kilometrin perinteisen kisassa kolmas.

– Hän yritti tosi pitkään päästä arvokisoihin. Maailmancupeja kyllä hiihti ja välillä pärjäsi ihan hyvinkin, mutta ei saanut jalansijaa. Vaikka yritystä oli, hän ei yksinkertaisesti päässyt hiihtämään sen aikaiseen Norjan porukkaan.

Urakka olisi hankala kenelle tahansa, kun riveissä oli muun muassa Marit Björgeniä, Therese Johaugia, huippukuntoista Heidi Wengiä ja niin edelleen.

– Slind päätti satsata pitkiin matkoihin, kun paikkaa auringossa ei auennut. Hän pärjäsi todella hyvin siellä ja halusi vielä kokeilla kerran. Nyt hän mahtui hiihtämään.

– Onhan tuo melkoinen satutarina. Mutta jos katsoi tämän päivän hiihtämistä, se oli aika vakuuttavan näköistä. Varsinkin perinteisen osuus näytti ihan äärimmäisen hyvältä.

Lue myös:

    Uusimmat