Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio on päässyt vankilasta koevapauteen. Aarnio vapautui vankilasta viikonlopun aikana. Nyt häntä valvotaan jalkapannan avulla. Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi vahvistaa asian MTV Uutisille.
Helsingin hovioikeus hylkäsi viime perjantaina Aarnion murhasyytteen ruotsalaisturkkilaisen Volkan Ünsalin murhajutussa. Neljä ammattirikollista surmasi Ünsalin lokakuussa 2003 Helsingin Vuosaaressa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa.
Aarnion syytettiin tienneen palkkamurhasta, mutta jättäneen sen estämättä. Aarnion ei missään vaiheessa väitetty itse osallistuneen tekoon, vaan kyse oli niin sanotusta epävarsinaisesta laiminlyöntirikoksesta. Syyttäjä katsoi, että Aarnion olisi pitänyt puuttua murhajuoneen.
Hovioikeus kuitenkin päätyi kumoamaan murhasyytteen. Hovioikeuden mukaan asiassa jäi näyttämättä, että Aarniolla olisi ollut henkirikosuhasta ja sitä koskevista suunnitelmista sellaista tietoa, että uhri on ollut välittömässä hengenvaarassa, jollei tilanteeseen puututa.

