Japanilaismies tappoi ja söi opiskelutoverinsa: Pääsi vapaaksi lain porsaanreiän vuoksi ja elättää nyt itsensä taiteilijana

Issei Sagawa ampui 25-vuotiaan opiskelutoverinsa Renée Harteveltin ja söi osia tästä. Hän jäi kiinni itse teosta, mutta istui vankilassa vain muutamia vuosia. Hän on nyt vapaana – ja elättää itsensä taiteilijana. Sagawasta on tullut yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista kannibaaleista.

Issei Sagawa syntyi Kobessa Japanissa vuonna 1946 varakkaaseen perheeseen. Hänen jalkojaan vaivasi sairaus ja hänen jalkojensa lihakset olivat heikosti kehittyneet, mutta muuten hän eli terveenä ja sen perusteella, mitä hänen elämästään tiedetään, onnellisesti.

Nuoruusvuosien pohjalta olisi ollut hankalaa ennustaa, mitä hänestä vielä tulee: koko maailman tuntema kannibaali.

Sellainen hänestä kuitenkin tuli ja ennen kaikkea sen takia, mitä tapahtui vuonna 1981. Sagawa opiskeli kirjallisuustiedettä Sorbonnen yliopistossa Ransakassa ja oli ihastunut opiskelukaveriinsa, hollantilaiseen Renée Harteveltin. Hartevelt piti häntä kuitenkin vain ystävänä.

Kerran, kun Hartevelt jälleen torjui Sagawan, Sagawa oli varustautunut aseella. Hän ampui Harteveltia päähän.

Tunsi vetoa terveisiin ja pitkiin länsimaisiin

Se, mitä Sagawa teki Harteveltin ampumisen jälkeen, erottaa hänen tapauksensa tyypillisistä intohimorikoksista. Hän alkoi syödä tätä ja leikellä tämän ruumista.

Sagawa saatiin kiinni rysän päältä, kun hän oli hankkiutumassa eroon ruumiin osista. Hän oli sulkenut niitä kahteen suureen matkalaukkuun, joita yritti heittää järveen. Hän kuitenkin pakeni, kun hänet huomattiin. Matkalaukut jäivät särkälle.

Poliisi pidätti Sagawan kotoaan Pariisista Avenue Erlangerilta niin, että osia Harteveltin ruumiista oli edelleen hänen jääkaapissaan.

Kuulusteluissa Sagawa tunnusti kaiken. Hän kertoi, että hänen seksuaalisiin haluihinsa on aina liittynyt myös kannibalistisia taipumuksia, mutta että ne katosivat usein, kun seksuaalinen halu sai täyttymyksensä. Hän perusteli murhaa sillä, että tässä tapauksessa täyttymystä ei ollut.

Vice-lehden haastattelussa Sagawa on kertonut kokeneensa kannibalistisia haluja ensimmäistä kertaa ensimmäisellä luokalla katsoessaan koulukaverinsa reisiä.

– Olin heikko siitä asti, kun synnyin. Jalkani olivat liian laihat, kuin kynät. Ensimmäisellä luokalla katsoin luokkakaverini reisiä ja mietin, että näyttävätpä ne herkullisilta, Sagawa kertoo Vicelle.

Teini-iässä halut alkoivat kohdistua länsimaisiin naisiin, joita Sagawa piti pitkinä ja terveinä. Hän kertoo haastattelussa, ettei halunnut syödä tai tappaa heitä, vaan haukata paloja lihasta.

Vapautui lain porsaanreiän vuoksi

Myös Sagawan kohtalo Harteveltin murhan jälkeen oli poikkeuksellinen. Hänet todettiin syyntakeettomaksi eikä häntä siksi tuomittu vankeuteen, vaan pakkohoitoon. Hän oli vuoden pakkohoidossa Henri Colinin sairaalassa Ranskassa, minkä jälkeen hänet siirrettiin sairaalaan Japaniin.

Koska Japanissa todettiin, että hänen mielenterveydessään ei ole vikaa, vaan murhan motiivi oli täysin seksuaalinen, eikä tarpeellisia dokumentteja ollut toimitettu Sagawan mukana Ranskasta, Japanin viranomaisten täytyi päästää Sagawa vapaaksi.

Sagawa asuu nykyäänkin Tokiossa, vapaana miehenä. Töitä on ollut vaikeaa löytää hänen historian, joten Sagawa on keskittynyt tekemään esimerkiksi taidetta ja romaaneja – ja hyödyntänyt kannibalismin mukanaan tuomaa julkisuutta.

Sagawasta tehdyssä dokumentissa hän kertoo, että osa hänestä toivoo, että hän olisi kuollut yrittäessään tappaa Harteveltiä.

– Olisin halunnut itsekin kuolla silloin. Toisaalta haluan vielä elää.

Issei Sagawasta tehty dokumentti esitettiin Docpoint-dokumenttielokuvafestivaaleilla.

Lue myös:

    Uusimmat