Jannika B lähti Tanssii Tähtien Kanssa -esityksessään aivan uudelle linjalle – tuomareilta ristiriitaista palautetta

Laulaja Jannika B teki vaikutuksen upealla tanssillaan suosikkiohjelmassa.

Laulaja Jannika B nähtiin Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa parketilla parinsa Aleksi Seppäsen kanssa. Tanssinsa pari esitti Alman Karma -kappaleen. 

Herkkyydestään ihailtu Jannika B pääsi esityksessä näyttämään määrätietoisen puolensa. Esitys oli voimakas, ja loppua kohden koreografia alkoi muistuttaa elokuvan taistelukohtausta potkuineen ja hyppyineen. 

Yleisö riemastui Jannikan taipuessa lopulta myös upeasta voltista täyteen spagaatiin. 

Tuomareiden kommentit olivat vaihtelevia. 

– Mä olen vähän hämmentynyt. Olin ensin sitä mieltä, että lähteekö tämä liikkeelle, Jukka Haapalainen pohti. 

– Mutta tämähän lähti liikkeelle! 

– Tavoitteena oli vahvan naisen rooli, mutta minulle se sinun herkkä puoli on huomattavasti vakuuttavampi, tyrmäsi Helena Ahti-Hallberg.

– Minulle tämä oli todellinen herkkupala. Teidän tanssinne on terävää ja osaavaa, ja teissä on myös kosketus ja herkkyys, arvioi puolestaan Jorma Uotinen

Juontaja Mikko Leppilammelle Jannika B myönsi, että hänellä todella on kamppailulajitaustaa, joka näkyi tanssissakin. Pisteitä kokonaisuus toi parille 23. 

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa sunnuntaisin klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat