Janet Jackson peruu keikkojaan – syynä perhesuunnitelmat

Laulaja Janet Jackson kertoo Facebookissa julkaisemallaan videolla aikovansa perua keikkoja. Syyksi hän kertoo sen, että hän suunnittelee miehensä kanssa perhettä.

Laulaja Janet Jackson, 49, peruu Unbreakable-kiertueensa keikkoja.

– Mielestäni oli tärkeää, että saisitte tietää ensimmäisinä. Mieheni ja minä suunnittelemme perhettämme, Jackson kertoo videolla ison hymyn kanssa.

Hän kertoo, että tämän takia hänen on myöhäistettävä kiertuettaan.

– Toivon, että ymmärrätte, että minun on tehtävä tämä nyt. Minun täytyy levätä, lääkärin käskystä, hän selittää.

Jos video ei näy, katso se täältä.

Jackson vakuuttaa, ettei lepotauko tarkoita, etteikö kiertuetta jatkettaisi heti kun mahdollista. Hän myös painottaa, ettei ole unohtanut fanejaan.

Hän kiittää myös vuolaasti tanssijoitaan, bändiään ja työkavereitaan.

Jackson on joutunut siirtämään keikkojaan aiemminkin. Hän kertoi joulukuussa kirurgisesta toimenpiteestä, jonka takia kiertue aikataulutettiin uudestaan.

Jacksonin oli tarkoitus esiintyä Suomessa 25.4. 

Lue myös:

    Uusimmat