James Earl Jones on kuollut – Darth Vaderin ääni on vaiennut

Yhdysvaltalaisnäyttelijä James Earl Jones on kuollut 93-vuotiaana, kertoo viihdeuutissivusto Deadline.

James Earl Jones syntyi vuonna 1931 Mississippin osavaltiossa Arkabutlan kaupungissa.

Hän suoritti bachelor-tutkinnon teatteritaiteessa Michiganissa.

Hän kärsi lapsena änkytyksestä, ja hänellä oli puhevaikeuksia. Myöhemmin hän tuli kuitenkin tunnetuksi juuri syvästä ja vaikuttavasta äänestään.

Jones teki muun muassa Darth Vaderin äänen Tähtien sota -saagan elokuviin Uusi toivo, Imperiumin vastaisku, Jedin paluu, Sithin kosto ja The Rise of Skywalker.

Jones tunnetaan myös muun muassa Mufasan äänenä piirroselokuvasta Leijonakuningas.

Jonesin ensimmäinen elokuvaesiintyminen oli B-52:n pommittajan rooli Stanley Kubrickin filmissä Tohtori Outolempi vuodelta 1964.

Yli 60-vuotisella urallaan Jones voitti kolme teatterialan Tony-palkintoa, mukaan lukien elämäntyöpalkinnon, kaksi televisioalan Emmyä, yhden musiikkialan Grammyn sekä kunnia-Oscarin elämäntyöstään elokuvamaailmassa.

Jonesista tuli 1970-luvun alussa vasta toinen musta mies, joka oli ehdolla parhaan miespääosan Oscarin saajaksi. Jones ei kuitenkaan voittanut palkintoa roolistaan elokuvassa Ylpeä jättiläinen (The Great White Hope). Teatterilavalla hän oli saanut roolista ensimmäisen Tony-palkintonsa. Elokuvasovituksesta hänelle tuli Golden Globe -palkinto.

Täydennetty juttua näyttelijän saamilla palkinnoilla kello 12.08.

Lue myös:

    Uusimmat