Toimintasankarin taustatarinaa Vietnamin sodassa kertovan John Rambon nimiroolin etsitään Sylvester Stallonen manttelinperijää.
Uuden Rambo-elokuvan ohjaa Jalmari Helander. Sylvester Stallonen viidessä elokuvassa näyttelemään toimintasankarirooliin etsitään uusi näyttelijä.
Muun muassa Expendables-elokuvista tunnettu tuotantoyhtiö Millennium julkisti hankkeen torstai-iltana. Nimeä John Rambo kantavan elokuvan kansainvälinen myynti alkoi Cannesin festivaalien yhteydessä järjestettävässä market-tapahtumassa.
Helanderista tulee Renny Harlinin ja Dome Karukosken jälkeen kolmas suurelle amerikkalaistaholle elokuvaa ohjaava suomalainen. Elokuvasarjan aiempien osien tuotantoluokan perusteella John Rambosta tulee budjetiltaan moninkertaisesti suurempi kuin Karukosken Hollywood-ohjauksesta Tolkien.
Helander sanoo odottavansa innolla kuvauksia, jotka alkavat Thaimaassa lokakuussa.
– En olisi mitenkään voinut tehdä uusintaversiota elokuvasta, joka on minulle niin tärkeä, mutta toista hanketta kehittäessä sain käsikirjoittajien kanssa idean kertoa Rambon vaiheista nuorena Vietnamissa, Helander kertoo puhelimitse STT:lle.
Helander on ollut kiinnitettynä hankkeeseen jo pitkään. Hän on kehitellyt sitä käsikirjoittajien Rory Hainesin ja Sohrab Noshirvanin kanssa. Kirjoittajakaksikko tunnetaan BBC-sarjasta Ilmiantaja sekä supersankarielokuvasta Black Adam, jossa pääosaa esitti Dwayne “The Rock. Johnson.
Tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Stallonen ensimmäistä Rambo-elokuvaa Taistelija, joka valmistui 1982. Myöhempiä Ramboja realistisempi Taistelija kertoi sotaveteraanin vaikeuksista kotiinpaluun jälkeen Yhdysvalloissa.
Rambo – taistelija 2 valmistui 1985. Edeltäjäänsä verisempi elokuva oli valtaisa menestys ja teki “ramboilusta” käsitteen.
