Dome Karukoski vähäsanainen Tolkien-elokuvasta: ”Minun pitää sopimussyistä olla hyshys”

Dome Karukosken ohjaama Tolkien-elokuva olisi ensimmäinen suomalaisläpimurto Hollywoodiin vuosikymmeniin.

Ohjaaja Dome Karukoski on kiinnitetty ohjaamaan elokuva brittiläisen fantasiakirjailija J.R.R. Tolkienin nuoruusvuosista. Taru Sormusten herrasta -kirjoistaan tunnettu Tolkien on ollut elokuvamaailmassa kuuma nimi jo kauan. Taru sormusten herrasta- ja Hobitti-trilogioiden yhteenlaskettu liikevaihto pelkästään elokuvateattereissa on yli viisi miljardia euroa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Hollywoodin elokuvabisnestä seuraava Deadline-sivusto, jonka mukaan elokuvan nimi on Tolkien ja näyttelijöitä etsitään paraikaa.

– En voi kommentoida kuin sen, että Deadlinen tiedot pitävät paikkansa, Karukoski kertoo Lontoosta.

– Koska kyseessä on Hollywood-studio, minun pitää sopimussyistä olla hyshys.

Karukoski sanoo, että enemmän hankkeesta kerrotaan studion omien kanavien kautta. Uutinen nousi heti luetuimpien joukkoon Deadlinessa, joka on vienyt Variety-lehden aseman tärkeimpänä elokuva-alan skuuppien kertojana.

Harvinainen Hollywood-debyytti

Mikäli elokuva toteutuu, Karukoskesta tulee ensimmäinen suomalainen Hollywood-ohjaaja sitten Renny Harlinin läpimurron kauhuelokuvallaan Painajainen Elm Streetillä 4 vuonna 1988.

Käsikirjoituksen ovat laatineet irlantilainen David Gleeson ja britti Stephen Beresford, joka on voittanut Bafta-palkinnon eli brittiläisen Jussi-palkinnon vastineen menestyskomedian Pride kirjoittamisesta. Elokuvaa tuottaa Chernin Entertainment yhteistyössä levitysyhtiö Fox Searchlightin kanssa.

Dome Karukoski

– Syntynyt 29. joulukuuta 1976 Kyproksella.
– Esikoisohjaus Tyttö sinä olet tähti valmistui 2005.
– Ohjannut seitsemän elokuvaa, joista menestynein on hieman yli 500 000 katsojaa saanut Mielensäpahoittaja (2015).
– Voittanut parhaan ohjaajan Jussi-palkinnot elokuvillaan Tummien perhosten koti (2008) ja Napapiirin sankarit (2010).
– Uusin elokuva Tom of Finland on saanut Suomessa 102 000 katsojaa.
– Suunnitellut Yhdysvalloissa myös indie-elokuvaa The Starling, jonka näyttelijöiksi olivat keväällä 2017 ehdolla Keanu Reeves ja Isla Fisher.

Vuonna 1994 perustettu Fox Searchlight on osa 20th Century Fox -viihdejättiä. Cherninin tuotantoja ovat muiden muassa viimeisimmät Apinoiden planeetta -menestyselokuvat.

Elokuvan kerrotaan käsittelevän Tolkienin opiskeluvuosia Oxfordissa ja ensimmäisen maailmansodan alkua. Se on ollut kehitteillä jo vuodesta 2013.

Deadline ei kerro, onko Tolkienin perikunta antanut hyväksyntänsä hankkeelle. Aiemmin Mirkwood-niminen elokuvahanke, jonka piti kertoa Tolkienin koodinmurtajatyöstä toisen maailmansodan aikana, kariutui perikunnan vastustukseen.

Perikunta suojelee oikeuksiaan voimakkaasti. Heinäkuun alussa se ja Warner Bros -studio sopivat oikeuden ulkopuolella 70 miljoonan euron kiistan Taru Sormusten herrasta -elokuvien tulonjaosta.

Tom of Finland vie maailmalle

Karukosken ohjaama Tom of Finland -elokuva saa ensi-iltansa kesän aikana useissa Euroopan maissa. Iso-Britannian vuoro on ensi viikolla.

– Yhdysvaltojen levitys on ajoitettu lokakuulle, awards seasonin alkuun, Karukoski kertoo.

– Harvinaista, että suomalaisella elokuvalla on pitkälle mietitty strategia.

Awards seasonilla tarkoitetaan kautta, jona amerikkalaiset levitysyhtiöt tavoittelevat alan palkintoehdokkuuksia. Kukin maa voi nimetä Oscar-ehdokkaaksi vain yhden elokuvan, ja siinä Tom of Finland kilpailee Aki Kaurismäen elokuvan Toivon tuolla puolen kanssa. Golden Globe -ehdokkuus on silti mahdollinen.

Tom of Finlandin levittää Yhdysvalloissa pieniin taide-elokuviin erikoistunut Kino Lorber.

– Kino Lorber vaikuttaa todella ammattitaitoiselta ja kokeneelta levittäjältä, Karukoski luonnehtii.

Ranskassa elokuva tuli levitykseen viime viikolla ja sai tärkeimmiltä lehdiltä kolmen ja kahden tähden arvosteluja. 

Lue myös:

    Uusimmat