Torille! Suomalainen Sisu-elokuva saa harvinaisen laajat levitysoikeudet Yhdysvaltoihin

Jalmari Helanderin ohjaama Sisu saa yhden laajimmista levityksistä, joita pohjoismaalaiselle elokuvalle on Yhdysvalloissa toteutunut.

Viihdebisnestä seuraava Deadline uutisoi tiistaina Lionsgate-yhtiön jakelevan Sisun elokuvateattereihin Pohjois-Amerikassa.

–  Minimi on 500 valkokankaan levitys, käytännössä levitys voi olla laajempi, paljastaa sopimuksesta elokuvan tuottaja Petri Jokiranta.

–  Sopimus ylitti kaikki odotukseni siitä, mikä voisi olla mahdollista elokuvalle, jonka pääosan esittäjä ei ole A-luokan Hollywood-tähti.

Jorma Tommila esittää Lapin sotaan sijoittuvan toimintaelokuvan pääosassa erakoitunutta kullankaivajaa, joka joutuu napit vastakkain natsien kanssa ja tappaa näitä mielikuvituksellisin keinoin. Naispääosaa esittää Mimosa Willamo.

Päänatseina ovat norjalainen Aksel Hennie ja britti Jack Doolan. Helanderin tyyliin kuuluu, että natsit puhuvat englantia.

500 kopion levitys tarkoittaa Lionsgatelta miljoonien eurojen panostusta markkinointiin. Summa voi helposti olla enemmän kuin Sisun kuuden miljoonan euron budjetti.

Suurimpien Hollywood-elokuvien levityslaajuudet ovat 3 000–4 000 kopion luokkaa. Eurooppalaiset draamaelokuvat leviävät Yhdysvalloissa tyypillisesti parhaimmillaankin muutamilla kymmenillä kopioilla.

Väliaplodien elokuva

Sisun maailmanensi-ilta oli syyskuussa Toronton elokuvajuhlilla. Elokuvabisneslehti Varietyn kriitikko Dennis Harvey kuvaili sitä “riemukkaan yliampuvaksi” ja “tunnelmannostattajaksi, joka todennäköisesti ilahduttaa monia, muttei todellakaan sovi kaikille”.

Viime viikonloppuna Sisua juhlistettiin Espanjassa Sitgesin elokuvafestivaaleilla, joka on maailman tärkeimpiä fantasia- ja kauhuelokuvan tapahtumia. Sisu voitti parhaan elokuvan, miespääosan, musiikin ja kuvauksen palkinnot.

– Lionsgatella on todella hyvä meininki, ja he ovat levittäneet nimenomaan tämän tyyppisiä toimintaelokuvia, Sitgesistä palannut Helander sanoo.

Hän viittaa John Wick -elokuviin, joissa pääosaa esittää Keanu Reeves, sekä viimeisimpiin Ramboihin. Lionsgaten elokuvasarjoja ovat myös esimerkiksi Hunger Games sekä Saw-kauhuleffat.

Puhelimessa Helander tuntuu olevan enemmän tohkeissaan Sitgesin tapahtumista kuin levityssopimuksesta, joka solmittiin syyskuussa, mutta julkistettiin vasta nyt.

–  Sitgesissä näytös oli rock-konserttimeininkiä. On mieletön fiilis, kun oman elokuvan pyöriessä salissa on täysi mayhem (rähinä), ohjaaja kuvailee.

– Leffan aikana tuli useat väliaplodit. Kun reaktio oli sama Sitgesissä ja aiemmin Torontossa, alkaa luottaa, että samaa on odotettavissa muuallakin.

Suomeen alkuvuodesta 2023

Sisuun kohdistui poikkeuksellista kiinnostusta jo tuotantovaiheessa, kun Sony ennakko-osti oikeudet koko maailmaan Pohjoismaita lukuunottamatta. Rahoitussopimus Hollywood-studion kanssa oli suomalaiselle näytelmäelokuvatuotannolle ainutlaatuinen.

– Kun Sisu oli valmistumassa, Sonylla nähtiin, että sillä olisi mahdollisuus jopa laajaan teatterilevitykseen Yhdysvalloissa, Jokiranta kertoo.

Tehtävään haluttiin kolmas taho, jonka brändi sopii Sisun kaltaiselle elokuvalle. Järjestettiin tarjouskilpailu, jonka Lionsgate voitti.

Jokirannan mukaan Lionsgatella on innostuttu säilyttämään elokuvan levitysnimenä Yhdysvalloissakin nimenomaan Sisu. Aiemmin teoksesta on käytetty kansainvälisissä yhteyksissä nimeä Immortal, kuolematon.

– Elokuvan sisälläkin on idea, että sanaa sisu ei voi kääntää muille kielille, Jokiranta avaa.

Sisu saapuu Suomen valkokankaille alkuvuodesta 2023, mahdollisesti ennen Yhdysvaltojen jakelua. Suomessa levittäjänä on Nordisk Film, joka lähti hankkeeseen mukaan jo ennen Sonya.

Lue myös:

    Uusimmat