Välimerellä Marokon ja Espanjan välissä tapahtui varhain aamulla maanjäristys. Pääjäristystä on seurannut useita jälkijäristyksiä.
Helsingin yliopiston seismologian laitoksen tutkimusjohtaja Pekka Heikkinen heräsi aamulla hieman kuuden jälkeen, Välimerellä oli tapahtunut maanjäristys.
– Sen suuruusluokka eli magnitudi oli noin 6.1-6.2. Järistys tapahtui suhteellisen matalalla eli kymmenen kilometrin syvyydessä. Tietysti herätteli ihmisiä Malagassa myös Marokon puolella, kertoo Heikkinen.
0:37
Ei aiheuttanut tsunamivaaraa
Järistys tapahtui Välimeren alla, jossa kulkee siirroslinja. Tsunamivaroitusta ei alueelle annettu, koska järistys oli pieni eikä sen mekanismikaan tukenut tsunamin syntymistä.
– Tsunamin tuottamiseen tarvitaan sellainen järistys, jonka magnitudi on 7.5 ja silloinkin tulee aika vaatimaton tsunami. Toinen asia oli se, että Afrikan laatta ja Euroopan laatta liikahtivat sivuttaissuunnassa toistensa suhteen. Tsunamin syntyyn vaaditaan pystysuuntainen liike, jotta saadaan vesimassat liikkeelle, kertoo Heikkinen.
