Jalan murtuminen ei pysäyttänyt Dave Grohlia – dramaattiset kuvat keikalta

Foo Fighters -bändin keikka Ruotsin Göteborgissa sai perjantaina hurjan käänteen, kun bändin nokkamies Dave Grohl mursi jalkansa.

Foo Fighters esiintyi Ruotsissa Göteborgin Ullevi-stadionilla perjantaina. Keikka sai kuitenkin yllättävän käänteen, kun bändin laulaja Dave Grohl kompastui ja tippui lavalta keikan alkumetreillä.

Silminnäkijä kertoo MTV.fille Grohlin tippuneen noin kahden ja puolen metrin matkan alas lavalta. Aluksi yleisö oli luullut, että kyseessä oli joku keikkaan kuuluva temppu, mutta pian he havahtuivat tilanteen vakavuuteen.

Grohl oli itse kertonut mikrofoniin epäilevänsä, että hänen jalkansa murtui. Grohl oli viety paareilla pois paikan päältä ja tilanteesta pahoillaan ollut bändi oli jonkin aikaa soittanut cover-biisejä.

Dave Grohl palasi lavalle keppeihin nojautuen.

Hämmästyttävintä tilanteessa on se, että bändin keikka ei suinkaan loppunut siihen. Vain noin vartin päästä jalkansa murtanut Grohl saapui lavalle kipsi jalassaan ja jatkoi noin kahden ja puolen tunnin keikan loppuun istualtaan!

Dave Grohlin jalkaa hoidettiin vielä lavallakin.

Myöhemmin bändi julkaisi Facebook-sivullaan pahannäköisen röntgenkuvan Grohlin jalasta.

Mikäli kuva ei näy selaimessasi, voit katsoa sen täältä.

Bändin seuraava keikka on sunnuntaina Hollannissa.

Lue myös:

    Uusimmat