Jaksaminen nollissa, aivosumua ja kipuja – kolme long covidiin sairastunutta kertoo viheliäisestä vaivasta
Koronatartunnan jälkeen suurin paranee, mutta osalle jää pitkäaikaisia oireita, jotka pahimmillaan ajavat työkyvyttömäksi. Kolme long covidiin sairastunutta kertoo nyt MTV Uutisille, millaista heidän elämästään on tullut.
MTV Uutiset Live haastatteli kolmea long covidiin sairastunutta suomalaista, jotka kertoivat omat kokemuksensa sairaudesta, joka nopeasti pisti heidän elämänsä uusiksi.
Yleisiä long covid -oireita ovat myös nopeasti alkanut rasituksen siedon heikentyminen, sykkeen nousu, lämmön säätelyn häiriöt ja keskittymiskyvyn huononeminen. Oireet tekevät vaikeaksi pärjätä paitsi työssä, myös jokapäiväisessä arjessa.
– Oireita on ollut paljon erilaisia ja ne ovat vähän muuttuneet tässä koko ajan, MTV Uutiset Liven haastattelema helsinkiläinen Sini Lindell kertoo.
– Jokainen aamu on vähän sellainen lottoarvonta, että millainen olo on. Voiko tehdä jotain asioita vai eikö voi tehdä hirveän paljoa, kuvailee taas Regina Ekblom ongelmia rasituksen siedon suhteen.
Näitä ja erilaisista muista oireista kertoivat myös MTV Uutisten Liven haastattelemat sairastuneet. Oman painolastinsa heille ovat tuoneet itse sairauden lisäksi sen aiheuttamat ongelmat toimeentulon suhteen.
Moni long covidiin sairastunut kokee, että yhteiskunnan ymmärrys sairaudesta on paikoin vähäistä, mikä osaltaan johtaa myös ikäviin asenteisiin sairastuneita kohtaan.
Tämä heijastuu toisinaan myös hoitoon, ja haastatelluista tuntui, ettei long covidin luonnetta sairautena edes ymmärretä. Toimivaa hoitoa on koettu vaikeaksi saada.
Turun yliopiston neurologian professori Risto O. Roine arvioi tällä viikolla, että kaikkiaan Suomessa on long covid -diagnoosin saaneita noin 25 000. Määrä kasvaa parilla tuhannella kuukaudessa.
Suomessa ei ole toistaiseksi tehty väestötason tutkimusta long covidin yleisyydestä. Roineen mukaan olisi tärkeää saada diagnostiikka, hoito ja kuntoutus riittävälle tasolle.
Potilaat tarvitsisivat apua kuitenkin jo nyt, eivät tulevaisuudessa.
– Olen suurimman osan ajasta kotona, olen melkein vankina täällä. Välillä tuntuu, että jos vie roskat roskikseen tai käy postilaatikolla, että se on liikaa, kuvailee Jasmin Hertzberg.
– Ei ole mitään tietoa, että paraneeko tästä ikinä, ja mihin suuntaan tämä menee, hän sanoo.
Lue myös: Uupumus, masennus, aivosumu? Asiantuntija selvittää, mitkä oireet voivat olla long covidin aiheuttamia ja mitkä eivät
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää