Konkarimusiikkitoimittaja Jake Nyman haluaa kieltää soittolistat lailla ja pelastaa levyteollisuuden vararikolta.
I woke up to the sound of music, mother Mary comes to me. Speaking words of wisdom, let it be.
The Beatlesin hittikappaleen Let It Ben sävelet kiirivät Brittein saarilta Suomeen vuoden 1970 toukokuussa. Täällä ne tavoittivat muiden mukana parikymppisen nuorukaisen, Jake Nymanin, ja tekivät vaikutuksen.
– Sanotaan, että se musiikki, jota ihminen kuulee noin 15–20-vuotiaana, jättää pysyvät jäljet koko loppuelämän ajaksi, Nyman kertoo.
Nyman on itse työskennellyt musiikkitoimittajana Yleisradiolla nyt lähes 40 vuotta. Silti kauneinta musiikkia hänen korvilleen ovat edelleen 1960-luvun jälkipuoliskon ikivihreät: Aretha Franklin, Simon & Garfunkel, Beach Boys, Bob Dylan ja Jimi Hendrix, muutamia mainitakseen.
Nykyään Nyman kuuntelee radiota satunnaisesti ja valikoivasti.
– Soittolistat pitäisi kieltää lailla. Mutta millä lailla, Nyman heittää.
Mestaritkin tekevät huteja
Mikä sitten takaa musiikille pysyvän suosion? Takuuvarmaa reseptiä ei ole.
– Jos olisi, en olisi radion musiikkitoimittaja vaan menestyvä levytuottaja.
Kukaan ei voi tietää, mitkä kertakäyttölistojen kappaleista ovat vielä joskus oman aikansa klassikoita.
– Laatu on tärkeämpää kuin määrä. Reino Helismaa kirjoitti noin 5000 sanoitusta, joista elämään on jäänyt ehkä yksi prosentti. Nuo viisikymmentä ovatkin sitten 1950–1960-luvun Suomi-iskelmän varsinaista ydinmehua, Nyman sanoo.
Sama pätee moniin Hollywoodin tunnetuimpiin elokuvasäveltäjiin. Satapäisestä elämäntyöstä vain muutamat värjäytyvät ikivihreiksi.
Levyt pölyttyvät hyllyihin
Ihmiset eivät enää osta musiikkia samalla tavalla kuin ennen.
– Kaikki mulle heti ja ilmaiseksi, Nyman viittaa musiikin lataamiseen internetistä.
– Mutta jos kukaan ei halua maksaa musiikista mitään kenellekään, niin miksi kukaan tekisi musiikkia kenellekään?
Yrittäjiä sentään vielä riittää. Nyman mainitsee syksyllä toisen albuminsa julkaisevan Suvi Isotalon mielenkiintoisena tulokkaana.
– Suomessa ei todellakaan ole liikaa sellaisia laulajia tai lauluntekijöitä, jotka uskaltavat heittäytyä omien tunteidensa tulkiksi näin avoimesti.
Ystävyydellä on rajansa
Nelikymmenvuotisen uransa aikana Nyman on ystävystynyt muusikoiden kanssa.
– Tämä on pieni maa, mutta liikaa ei kannata kaveerata. Kyllä muusikotkin arvostavat sitä, ettei heidän kanssaan aina pörrää Helsingin yössä.
– Vaarana on myös, että artisti tekee huonon levyn ja odottaa silti, että sitä soitetaan radiossa eikä haukuta.
Suomalaisilla muusikoilla ei piirien pienuudesta johtuen ole juuri varaa diivailuun.
– Uudet tähdet saattavat epävarmuudessaan sellaista joskus yrittää. Alan konkarit ovat yleensä ihan mukavia, Nyman sanoo.
200 euron fanipuhelu
Joskus fanituskin käy hermoille: vuonna 2005 Nyman istui iltaa baarissa Tuomari Nurmion kanssa. Soundi-lehti oli juuri palkinnut Nurmion siihenastisesta elämäntyöstä. Innokas fani tuli muusikon luo kännykkä korvalla ja pyysi tätä juttelemaan linjoilla odottavan veljensä kanssa.
– Mutta kun mä en halua puhua sen kanssa, Nurmio vastasi.
Mies tarjoutui maksamaan puhelusta 200 euroa. Nurmio suostui, tokaisi "tääl on Hande moi" ja ojensi luurin takaisin omistajalleen. Mies oli sitä mieltä, että parillasadalla eurolla täytyy saada enemmän ja pyysi Nurmiota piirtämään jotain veljelleen. Rokkari tarttui kynään ja suttasi paperinpalalle lankakerän.
Mies ymmärsi yskän. Nurmio palautti rahat, ja seurue sai viettää loppuillan rauhassa.
Ehkä tilanteeseen olisi sopinut tuttu laulu: let it be, let it be.
Kuvat: Lehtikuva, Colourbox.com
Piia Simola/Studio55.fi