Konkarimusiikkitoimittaja Jake Nyman haluaa kieltää soittolistat lailla ja pelastaa levyteollisuuden vararikolta.
I woke up to the sound of music, mother Mary comes to me. Speaking words of wisdom, let it be.
The Beatlesin hittikappaleen Let It Ben sävelet kiirivät Brittein saarilta Suomeen vuoden 1970 toukokuussa. Täällä ne tavoittivat muiden mukana parikymppisen nuorukaisen, Jake Nymanin, ja tekivät vaikutuksen.
– Sanotaan, että se musiikki, jota ihminen kuulee noin 15–20-vuotiaana, jättää pysyvät jäljet koko loppuelämän ajaksi, Nyman kertoo.
Nyman on itse työskennellyt musiikkitoimittajana Yleisradiolla nyt lähes 40 vuotta. Silti kauneinta musiikkia hänen korvilleen ovat edelleen 1960-luvun jälkipuoliskon ikivihreät: Aretha Franklin, Simon & Garfunkel, Beach Boys, Bob Dylan ja Jimi Hendrix, muutamia mainitakseen.
Nykyään Nyman kuuntelee radiota satunnaisesti ja valikoivasti.
– Soittolistat pitäisi kieltää lailla. Mutta millä lailla, Nyman heittää.
Mestaritkin tekevät huteja
Mikä sitten takaa musiikille pysyvän suosion? Takuuvarmaa reseptiä ei ole.
– Jos olisi, en olisi radion musiikkitoimittaja vaan menestyvä levytuottaja.
Kukaan ei voi tietää, mitkä kertakäyttölistojen kappaleista ovat vielä joskus oman aikansa klassikoita.
– Laatu on tärkeämpää kuin määrä. Reino Helismaa kirjoitti noin 5000 sanoitusta, joista elämään on jäänyt ehkä yksi prosentti. Nuo viisikymmentä ovatkin sitten 1950–1960-luvun Suomi-iskelmän varsinaista ydinmehua, Nyman sanoo.
Sama pätee moniin Hollywoodin tunnetuimpiin elokuvasäveltäjiin. Satapäisestä elämäntyöstä vain muutamat värjäytyvät ikivihreiksi.
