Jäätynyt, lentävä saippuakupla

Antakaahan kun kerron.

Viimeiset pari viikkoa olen pitänyt kesältä ylijääneet lomapäivät. Jätin tarkoituksella lomaa talveen, koska tarkoituksena on kirjoittaa ensi kesän kynnyksellä ilmestyvä uusi Takamäki-dekkari. Hyvin se onkin edennyt. Ei se tässä ajassa valmistu, mutta etenee hyvin. Suunnittelen tapahtumat etukäteen ja ensimmäinen versio on aina raakatekstiä, joka vaatii vielä paljon käsittelyä.

Muutama päivä sitten parikymppinen tyttäreni oli käymässä, söi tekemääni lasagnea ja selasi ruokapöydän ääressä ipadia. Kysymys oli yllättävä: ”Jäätyvätkö saippuakuplat?”

En kysynyt, mutta varmaan idea tuli joltain nettisivulta.

Kirjoittamisessa on pidettävä taukoja, joten päätimme kokeilla. Ulkona oli sopivasti pakkasta, -9 C.

Yksi kuplista selvisi laskeutumisesta ehjänä ja jäätyi. Muuten homma osoittautui vaikeaksi, koska tuuli hieman liikaa. Kuplat katosivat taivaalle ja hajosivat aika nopeasti.

Illalla tuli lunta ja tuuli kovaa. Olosuhteet eivät olleet suotuisat. Eivät todellakaan. Erikoisia kuvia niistä tuli.

Maissisiirappia? Ei aivan joka kodin varuste. Kaadoin sekaan sokeria, vaahterasiirappia ja kokista. Eiköhän niissä olisi sopiva terästettä, kaikissa on kuitenkin sokeria.

Pakkasta oli muutama aste enemmän ja mikä tärkeintä, päivä oli tyyni. Ensimmäisenä päivänä olin oppinut yhden kikan lisää. Fairyveden piti olla viileää. Niinpä laitoin sen puoleksi tunniksi ulos jäähtymään ennen yritystä.

Toppahousut, lämmin takki ja kuomat. Pipo päähän.

Nyt näytti jo paremmalta. Osa kuplista jäi leijumaan lähes tuulettomaan pihaan ja ne todella jäätyivät ilmassa. Monet nousivat korkealle ilmaan, jotkut painuivat suoraan maahan.

Ehkä lisäaineet auttoivat, koska kuplat tuntuivat kestävän pidempään.

Kuplan hajoaminen ilmassa on hieno ilmiö. Se luhistuu äkillisesti kasaan ja ohut kuoren ripe jatkaa leijailemistaan. Tai syöksyy maahan kuin kuumailmapallo onnettomuusvideossa.

Vielä oli ongelma. Tarvittiin todiste, valokuva.

Saippuakuplien puhaltaminen vaatii kaksi kättä: toinen fairymukiin ja toinen rinkulaan. Olin yksin, joten ensin piti puhaltaa kupla, katsoa jääkö se paikalleen, asettaa tarvikkeet  sivuun ja sitten napata kännykkäkamera. Ei mitenkään helppoa.

Kuplia kyllä jäätyi, mutta kuvat olivat epätarkkoja. Kuten tämäkin. Kuvasta kuitenkin erottaa miten jäätyminen alkaa alaosasta. Osa saippuakuplista ehti hajota ennen kuvaamista, osa leijaili pois.

Sormet alkoivat jo jäätyä, mutta lopulta yksi jäi kuin säälistä lähes paikalleen ja valokuvakin onnistui. Laitoin kuvan whatsupissa tytölle. Jep, saippuakuplat jäätyy ilmassa.

No niin, nyt taas dekkarin kimppuun. Kirjat eivät synny itsestään. Ne pitää kirjoittaa.