Jaana heräsi yöllä räjähdykseen Tukholmassa, kun ikkunalasit räsähtivät rikki – "En suostu siihen, että pitäisi ruveta pelkäämään"

Tukholmassa asuva Jaana heräsi ikkunalasien pirstaloitumiseen, kun naapuritalossa räjähti – illalla kirjapiiri kokoontuu silti, ikkunan peittona on viltti 4:17
Katso ja kuuntele, miltä Jaanan talossa näytti räjähdyksen jälkeen.

Tukholman ydinkeskustan läheisyydessä Östermalmin kaupunginosassa yöllä sattunut räjähdys säikäytti ruotsinsuomalaisen Jaana Johanssonin.

Yhden aikaan yöllä Ruotsin aikaa eli kahden maissa Suomen aikaa tapahtunut räjähdys vaurioitti pahoin Johanssonin asuintalon lähellä sijaitsevaa kerrostaloa.

MTV Uutisten tavoittama Johansson kertoo heränneensä yöllä voimakkaaseen ääneen.

– Olin nukkumassa ja heräsin kauheaan kolahdukseen. En tiedä, mikä se ääni oli. Nousin pikkuisen siinä, että uskallanko nousta ylös ja katsoa ulos, Johansson kuvailee tilannetta.

"Samalla näin, että lähelle tulee paljon poliiseja, paloautoja ja ambulansseja"

Lopulta hän päätti mennä olohuoneeseen, missä hän havaitsi räjähdyksen aiheuttamia vaurioita.

– Näin, että minun parvekeoven lasi ja olohuoneen suurimman ikkunan ulompi ruutu olivat sirpaleina.

– Pelästyin, mutta ajattelin, että täytyy soittaa hätäkeskukseen. Samalla näin, että lähelle tulee paljon poliiseja, paloautoja ja ambulansseja.

Hieman myöhemmin Johansson uskaltautui poistumaan asunnostaan rappukäytävään ja ulos saakka. Poliisit kuitenkin käskivät yöllä pihalle katsomaan tulleet asukkaat takaisin asuntoihinsa.

– Poliisi tuli sanomaan, että menkää sisään, että tilanne ei ole vielä ohi ja voi tulla lisää räjähdyksiä. Se ei kuulostanut kivalta.

Tämän jälkeen Johansson jatkoi yöunia aamuun saakka.

– Sain aamulla laitettua viltin kokonaan rikki menneeseen ikkunaan. Onneksi ei ole hirveän kylmä ulkona, kun ei ole pakkasta.

"Sitä on vähän sekaisin siinä, oliko se unta vai ei"

Tilanteeseen suhtautumista helpotti Johanssonin mukaan se, ettei räjähdyksessä sattunut henkilövahinkoja.

– Näin, kun paikalle tulleet ambulanssit poistuivat tyhjänä sieltä.

– Luulen, että minua auttoi, että nukuin ja heräsin siihen. Sitä on vähän sekaisin siinä, oliko se unta vai ei. Olisi ollut pahempi, jos olisin ollut hereillä olohuoneessa ja saanut sirpaleet syliini.

Räjähdys kuitenkin aiheutti mittavat vahingot toisen kerrostalon rappukäytävään ja lähialueen asuntojen julkisivuihin.

Johansson kertoo, että kahden rapun asukkaat evakuoitiin läheiselle koululle.

"Tuntuu hurjalta, jos se olisi jotain rikollista"

Östermalm tunnetaan Johanssonin mukaan rauhallisena asuinalueena. Epätietoisuus räjähdyksen syystä kaivaa hänen mieltään. Toistaiseksi viranomaiset eivät ole tiedottaneet, mikä onnettomuuden aiheutti.

– Tietysti toivon, että löytyisi joku normaali selitys. Tuntuu hurjalta, jos se olisi jotain rikollista.

– Olen ajatellut, että räjähdykset ovat lähiöissä kauempana. Näin ei kuitenkaan pidä ajatella. Toisaalta en kuitenkaan suostu siihen, että pitäisi ruveta pelkäämään. Näin ajattelin myös Drottninggatanin terrori-iskun jälkeen.

Kirjapiiri kokoontuu illalla

Johansson aikoo jatkaa elämäänsä tavalliseen tapaan räjähdyksestä huolimatta. Illalla hänen luokseen kokoontuu kirjapiiri.

– Olen tehnyt kalakeiton liemen eilen illalla valmiiksi. Kun saan suojan ikkunaan ja sirpaleet pois lattialtani, niin kyllä tämä tästä.

– Me käsittelemme Bollaa (Pajtim Statovci), Kosovon sotaa ja sen hirveyttä, vaikka se on uskomattoman kauniisti kirjoitettu, Johansson päättää.

Lue myös:

    Uusimmat